Sillanpääasema Pelkkiä objektiivisia tosiasioita

Kaikki blogit puheenaiheesta Urheilu

Liikkuvan Suomen puolesta

Viime vuodet ovat olleet Suomessa liikuntapoliittisesti hyvin aktiivista aikaa. Harmillisesti liikunta ja urheilu ovat jääneet näiden vaalien keskustelusta sivuun, joten tämän blogin tarkoitus on lyhyesti kertoa viimeisten vuosien saavutuksista sekä visiostani tulevaan. Olen toiminut viimeiset kaksi vuotta urheiluministerin erityisavustajana, joten tuntumaa asiaan löytyy.

Näkökulma: Me murhasimme Matin

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ajasta ikuisuuteen siirtyneen kansallissankari Matti Nykäsen tarina on niin monella eri tapaa traaginen, etten oikein osaa pukea sitä sanoiksi. En ainakaan tavalla, joka tekisi sille kunniaa.

Matka koko kansan suosikkiurheilijasta iltapäivälehtien hovinarriksi on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä. 

Nykäsen kuolema näyttää syrjäyttäneen jopa viime viikkoina vanhustenhoidosta ja maahanmuutosta nousseet kohut median uutisoinnin sekä sosiaalisen median raivokkaan keskustelun ykkösaiheena.

Liikunta- ja urheilurahat höntsään

Vaaliblogi 3

Suomessa ollaan huolestuneita lasten ja nuorten liikkumisen vähenemisestä. Kansanterveyden pelätään romahtavan nuorten liikunnan puutteeseen. 

Urheilulegenda Teemu Selänteen ei kannata muuttaa autoritaariseen Suomeen

Kun jääkiekkolegenda Teemu Selänne meni eilen vastaanottamaan palkinnon urheilugaalassa, niin kaikkien etikettisääntöjen vastaisesti hänelle ei ojennettu palkintoa, vaan hän joutui itse hakemaan palkinnon. Selänne otti tilanteen haltuun toteamalla huumorilla, että "”Odotin, että joku kaunis nainen olisi ojentanut tämän”

Olympiakisojen hakemisen edellytykset selvitetään

Suomessa on silloin tällöin pohdittu, voitaisiinko maassamme järjestää olympialaiset ja paralympialaiset. Tutkimuksiin ja selvityksiin perustuva tietopohja on ollut vähäinen, jolloin keskustelu on perustunut pitkälti mielikuviin.

Nyt toimeksiannostani Suomessa selvitetään olympialaisten ja paralympialaisten järjestämisen edellytykset. Selvityksen laatii Suomen Olympiakomitea.

Naiset vaativat tasa-arvoa - eivät yhdenvertaisuutta

Naiset vaativat tasa-arvon toteutumista yhteiskunnan kaikille sektoreille. Tasa-arvolla on Suomessa perinteisesti tarkoitettu nimenomaan naisten- ja miesten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvolla ei siis tarkoiteta yhdenvertaisuutta.

Onko jalkapallo yleisradiotoimintaa?

Yle tapetoi kotikatsomot jalkapallolla. Jopa TV 2:n Pikku Kakkonen on saanut tehdä tilaa jalkapallon MM kisoille. Tänään televisiosta nähtiin Egyptin ja Uruguayn välistä potkupalloa. Yle Areenassa pyörii rinnakkaislähetyksiä.

Noin viikon studio - naiset ja urheilu :-D

Noin viikon studiossa otettiin satiirin keinoin kantaa siihen oikeudenmukaiseen tosiasiaan, että naisurheilijat tienaavat huomattavasti vähemmän kuin miesurheilijat. TOTTAKAI se on oikein, että nainen ansaitsee vähemmän, vai onko?

Kyllä, se on oikein!

Miesurheilijat saavat palkkansa suurelta osin siksi, että miesten pelejä seuraa suuri määrä lipuista maksavaa kansaa. Naisten urheillessa katsojamäärät ovat vähäisempiä. 

Ehkä asiaan tulisi kuitenki soveltaa positiivista erityiskohtelua?

Pure mitali

Tulihan se sieltä. Se pakollinen kuva ja lööppi (iltap. lehdet 27.02.), jossa Niskasen Iivo puree kultaista mitaliaan. Tuo kuva kertoo enemmän kuin kaikki sanalliset olympiaselostukset yhteensä; teennäistä ja nähtyä, mutta täytyy yrittää – vaikka aitoa tunnetta ja iloa olympialaisista ei enää löydy. Ja olympialaiset ja se aate – on kuin kulunut, pois heitettävä vaate. Mistä on kysymys? Mikä olympia-aatteen on haalistanut?

Togo ja Leonhard — kaikkien aikojen parhaat talviurheilijat.

Suomi sai viimä lauantaina uuden nimen joka joskus hakataan kiveen. Ehkäpä Iivo Niskanen on ensimmäinen hiihtäjä joka voittaa 50 kilometrin hiihdon kaksissa perättäisissä kisoissa. Koreassa pidettyjen vuoden 2018 olympialaisten talvikisojen jäädessä väkisinkin muistojen joukkoon valtaa mielen tietenkin haikeus. Päättäjäispäivän iltana kun tuli tarve selvittää mikä lopulta on Siperianhuskyn ja Alaskanmalamuutin ero johti ajatusten ja muistelusten tie Alaskaan ja yhteen suurimpaan eläimen ja ihmisen yhteiseen sankari-tarinaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä