Sillanpääasema Pelkkiä objektiivisia tosiasioita

Kaikki blogit puheenaiheesta Oikeisto

Nuorsuomalaiset 2.0?

Poliittisten mannerlaattojen liike vaikuttaa jatkuvan. Ensiksi perussuomalaiset nousivat, vajosivat ja hajosivat. Seuraavana vuorossa on ilmeisesti oikeistokentässä tapahtuva murros. Hjallis Harkimo ja Mikael Jungner kun ovat ilmeisesti puuhaamassa uutta liikettä, jonka johtotähtenä lienee oikeistolainen markkinaliberalismi.

Sisällissota-modernisaatiosta avoin vastaus dosentti Jari Ehrnroothille!

Hei!

Tässä kaipaamaasi palautetta.

Todella erikoinen kirjoitus, jonka tarkoitus on ilmeisesti Ehrnroothin suvulle uskollisesti provosoida köyhän kansan puolustajia vähintään sanallisesti kimppuun.

Suomessa ei ole oikeistoa

Viime päivien kykenemättömyys tehdä yksinkertaisiakin markkinatalousmyönteisiä leikkauksia on huolestuttava signaali Suomen poliittisesta ympäristöstä. Yllätys tämä ei kuitenkaan ole, sillä eduskunnasta puuttuu johdonmukaisesti työskentelevä oikeisto.

Sauli Niinistön kannatus jatkanee laskuaan!

Kyllä ne äänestäjät varmasti jossain määrin nyt harmittelevat jotka ovat käyneet jo ennakkoon äänestämässä istuvaa presidenttiä Sauli Niinistöä. Tai niin no, eivät varmasti kaikki mutta uskon, että noita harmittelijoita on tuohon joukkoon tullut kohtuullinen määrä lisää eilisen YLEn uutisen jälkeen.

oikeistopolitiikan synkkä historia suomessa.

Näin Presidentinvaalien alla  - on hyvä nostaa esiin historiallisesti merkittäviä tekijöitä eri poliittisten puolueiden omituisista toimeksiannoista ja tarkoitusperistä - jotka sittemmin ovat näyttäytyneet myös tämän päivän valossa merkittävinä osatekijöinä kansakunnan tilasta sekä kansalaisten luottamuksesta poliittiseen järjestelmään. 

Oikeistohallitus ja työttömyyden hoitaminen

Olen aikaisemmissa kirjoituksissani ilmaissut tukeni Sipilän hallitukselle. Mielestäni oikeistohallitus voi tehdä enemmän “oikeita asioita” maan ja kansalaisten parhaaksi kuin vasemmistovaltainen. Erityisesti tämä näkyy työpaikoissa ja talouskasvussa, joita Suomeen on lähiaikoina saatu. Vähänlaisesti, mutta kuitenkin saatu.

Myös työttömyyden hoidossa on oikeistolainen lähestymistapa käytössä – aktivointi ja sanktio epäaktiivisuudesta. Mielestäni tässä kuitenkin on menty metsään sanktion määräämisellä. Pahimmillaan se rankaisee työtöntä työttömänä olemisesta.

Vikaa on molemmissa – sekä vasemmistossa että oikeistossa

Vievätkö porvarit rahat veroparatiiseihin ja maksavat työntekijälle nälkäpalkkaa? Entä varastavatko vasemmistopuolueet rahaa ihmisiltä ja yrityksiltä verojen muodossa?

Minä sanoisin, että molempia. Puuttuu molemminpuoleinen kunnioitus. Vielä ollaan jonkinlaisissa poteroissa työnantajien ja työntekijöiden välisessä “asemasodassa”.

Miten purkaisin tätä tilannetta? Ehkä en mitenkään. Odottaisin ja pyytäisin apua ylhäältä. Ei tämä muuten ratkea.

Mitä USA:n oikeisto ajattelee?

Lisäys klo 20.02: Katso kommentteja, kyse ei olekaan ehkä kovin ison joukon ajattelusta.

Donald Trump on Suomen mediassa usein ollut lähellä syytteen saamista, kuten vaikkapa Iltalehden uutinen vuoden takaa kertoo.

Mitä en ole Suomen mediassa havainnut, niin USA:n valtavirtaoikeisto (so. Trumpin kannattajat) vaikuttaa hautovan syytteitä Obaman hallintoa ja itse Obamaakin vastaan.

NatsitFasistitNationalistitRasistit tulee, kiitos Vasemmisto!

Suomessa vasemmisto itkee ja suree kansallismielisten liikkeiden ja puolueiden nousua. Huvittavaa. Syy noiden liikkeiden ja puolueiden nousuun ei ole tyhjästä sikiävä rasismi tai jossakin taudin lailla leviävä äärioikeistolaisuus. Syy niiden nousuun on hyvin yksinkertainen: vasemmisto itse teki niille tilaa unohtamalla kansojen oikeuksien puolustamisen.

Mahdollisuuksien tasa-arvoa on arvonta

Jatkan vielä pohtimista oikeiston ja vasemmiston erosta, josta kirjoitin jo aiemmin. Usein esitetään (oikeiston toimesta), että oikeisto pyrkii mahdollisuuksien tasa-arvoon, kun taas vasemmisto pyrkii lopputulosten tasa-arvoon. Tällä määrittelyllä luodaan kuva mahdollisuuksien tasa-arvosta kilpailuna, jossa alkuastelmassa kilpailijat lähtevät samalta viivalta ja ovat näin tasa-arvoisia, mutta kilpailun lopputulos on, että joku voittaa, joku on toisena, joku kolmantena, joku on viimeisenä, eli lopputulos on epätasa-arvoinen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä