Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Thu, 02 Aug 2018 15:11:16 +0300 fi Pakkopalautusporsaanreikä http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258986-pakkopalautusporsaanreika <p>Pakkopalautuksista voi olla montaa mieltä, mutta niiden vastustamisessa on eräs hyvin keskeinen ja pitkällä aikavälillä kestämätön ongelma.</p><p>Pääargumentti on palautusten vastustajilla on usein se, että Suomen tulee keskeyttää pakkopalautukset välittömästi sellaisiin maihin, jotka on todettu vaarallisiksi ja joissa palautettavan henki voi olla mahdollisesti vaarassa. Pakkopalautusten pysäyttämisen aikana Suomessa tulisi kasvattaa turvapaikkajärjestelmän resursseja niin, että kaikki saisivat varmasti oikeudenmukaisen turvapaikkapäätöksen. Samalla kansainvälisiä sopimuksia tulisi päivittää vastaamaan nykytilannetta, ja Suomen omaa lainsäädäntöä pitäisi mitä ilmeisimmin samalla muuttaa.</p><p>Tavoitteet kuulostavat näin aseteltuna sinänsä ihan hyviltä ja kannatettavilta. Oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeudet ovat vaatimusten keskiössä. Ongelma on kuitenkin ongittavissa rivien välistä. Mikäli vaarallisiksi todettuihin maihin ei voi enää palauttaa ihmisiä vastoin heidän omaa tahtoaan, luodaan käytännössä tilanne, jossa vaaralliseksi todetusta maasta kotoisin oleva ihminen voi tulla Suomeen ja jäädä tänne omalla ilmoituksellaan.</p><p>Väännetään rautalangasta. Jos Suomi ei voi pakkopalauttaa ketään esimerkiksi Afganistaniin, voi kuka tahansa afganistanilainen millä tahansa taustalla hakea Suomesta turvapaikkaa ja olla varma, ettei Suomi palauta häntä pakolla takaisin. Loppupeleissä varsinaisilla syillä, hakemuksen perusteluiden tarpeilla tai kertomusten todenperäisyydellä ei olisi väliä, sillä Suomi ei voisi pakkopalautukset pysäyttäessään palauttaa Afganistaniin tai muihin vaarallisiin maihin yhtään ketään, joka ei niihin haluaisi palata.</p><p>Lienee tarpeetonta edes mainita, miten todellisten avun tarvitsijoiden kannalta huonosti kohdennettua toimintaa ja samalla epätehokasta turvapaikkajärjestelmän rajallisten resurssien käyttöä tämä olisi.</p><p>Tilanteen ei välttämättä olisi tarkoitus olla lopullinen, mutta tällaisessa kysymyksessä lakimuutokset kansallisella tai kansainvälisellä tasolla eivät sujuisi missään nimessä helposti eivätkä nopeasti. Kyseessä olisi niin valtava laki- ja sopimussavotta niin monien eri intressien, kulttuurien ja tilanteiden kesken, että pakkopalautukset kokonaan pysäyttämällä Suomi loisi todennäköisesti hyvin moneksi vuodeksi avoimen portin vaarallisista maista tulijoille.</p><p>Suomi ei voi luoda sellaisia käytäntöjä, joissa se ei voi enää itse päättää, keitä maahan jää. Laajat julkiset palvelut ja edes osittain avoimet rajat eivät ole pitkällä aikavälillä kestävä yhdistelmä. Pakkopalautusten mahdollisuus on oltava olemassa, sillä muuten koko turvapaikkajärjestelmältä katoaa pohja.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pakkopalautuksista voi olla montaa mieltä, mutta niiden vastustamisessa on eräs hyvin keskeinen ja pitkällä aikavälillä kestämätön ongelma.

Pääargumentti on palautusten vastustajilla on usein se, että Suomen tulee keskeyttää pakkopalautukset välittömästi sellaisiin maihin, jotka on todettu vaarallisiksi ja joissa palautettavan henki voi olla mahdollisesti vaarassa. Pakkopalautusten pysäyttämisen aikana Suomessa tulisi kasvattaa turvapaikkajärjestelmän resursseja niin, että kaikki saisivat varmasti oikeudenmukaisen turvapaikkapäätöksen. Samalla kansainvälisiä sopimuksia tulisi päivittää vastaamaan nykytilannetta, ja Suomen omaa lainsäädäntöä pitäisi mitä ilmeisimmin samalla muuttaa.

Tavoitteet kuulostavat näin aseteltuna sinänsä ihan hyviltä ja kannatettavilta. Oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeudet ovat vaatimusten keskiössä. Ongelma on kuitenkin ongittavissa rivien välistä. Mikäli vaarallisiksi todettuihin maihin ei voi enää palauttaa ihmisiä vastoin heidän omaa tahtoaan, luodaan käytännössä tilanne, jossa vaaralliseksi todetusta maasta kotoisin oleva ihminen voi tulla Suomeen ja jäädä tänne omalla ilmoituksellaan.

Väännetään rautalangasta. Jos Suomi ei voi pakkopalauttaa ketään esimerkiksi Afganistaniin, voi kuka tahansa afganistanilainen millä tahansa taustalla hakea Suomesta turvapaikkaa ja olla varma, ettei Suomi palauta häntä pakolla takaisin. Loppupeleissä varsinaisilla syillä, hakemuksen perusteluiden tarpeilla tai kertomusten todenperäisyydellä ei olisi väliä, sillä Suomi ei voisi pakkopalautukset pysäyttäessään palauttaa Afganistaniin tai muihin vaarallisiin maihin yhtään ketään, joka ei niihin haluaisi palata.

Lienee tarpeetonta edes mainita, miten todellisten avun tarvitsijoiden kannalta huonosti kohdennettua toimintaa ja samalla epätehokasta turvapaikkajärjestelmän rajallisten resurssien käyttöä tämä olisi.

Tilanteen ei välttämättä olisi tarkoitus olla lopullinen, mutta tällaisessa kysymyksessä lakimuutokset kansallisella tai kansainvälisellä tasolla eivät sujuisi missään nimessä helposti eivätkä nopeasti. Kyseessä olisi niin valtava laki- ja sopimussavotta niin monien eri intressien, kulttuurien ja tilanteiden kesken, että pakkopalautukset kokonaan pysäyttämällä Suomi loisi todennäköisesti hyvin moneksi vuodeksi avoimen portin vaarallisista maista tulijoille.

Suomi ei voi luoda sellaisia käytäntöjä, joissa se ei voi enää itse päättää, keitä maahan jää. Laajat julkiset palvelut ja edes osittain avoimet rajat eivät ole pitkällä aikavälillä kestävä yhdistelmä. Pakkopalautusten mahdollisuus on oltava olemassa, sillä muuten koko turvapaikkajärjestelmältä katoaa pohja.

]]>
8 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258986-pakkopalautusporsaanreika#comments Pakkopalautukset Pakolaispolitiikka Turvapaikanhakijat Thu, 02 Aug 2018 12:11:16 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258986-pakkopalautusporsaanreika
Haikailevatko Vihreät todella vasemmiston suuntaan? http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258457-haikailevatko-vihreat-todella-vasemmiston-suuntaan <p>&ldquo;Vihreät ovat aina olleet vasemmalla! Ovat kuin vesimeloni, ulkoa vihreä ja sisältä punainen! Vasemmisto-oikeisto-jako ei ole vanhentunut, vihreät vain haluavat kiillottaa imagoaan!&rdquo;</p><p>Suunnilleen tämänsuuntaisia kommentteja on kuulunut monesta lähteestä <a href="https://www.verkkouutiset.fi/vihreat-haikailevat-vahvasti-vasemmalle/">viimeisimmän hallituspohjakyselyn julkaisemisen jälkeen</a>. Kyselyssä vihreiden äänestäjät totesivat mieluisimmaksi hallituspohjaksi punavihreän hallituksen, kun taas sinivihreää hallituspohjaa kannatti vihreistä vain vähemmistö.</p><p>Moni vetääkin hallituspohjakyselystä suoria johtopäätöksiä vihreiden poliittisesta asemoitumisesta. Jos vihreät haluavat selkeästi mieluiten punavihreän hallituksen, eikö se tarkoita, että vihreiden paikka on ja pysyy vasemmistorintamassa? Tämä on laiskaa ajattelua, joka pohjaa lähtöolettamukseen siitä, että Suomen eduskuntapuoluekentässä todella olisi laajalla skaalalla erilaisia vaihtoehtoja valittavissa. Tarkastellaan siis asiaa tarkemmin.</p><p>Vihreiden äänestäjissä on toki runsaasti vasemmistolaisiksi itsensä luokittelevia, mutta myös laajasti muitakin yhteiskunnallisia suuntauksia kannattavia. Varsinkin talousliberaaleilla vihreiden äänestäjillä keskeisin ongelma on se, ettei eduskunnassa ole sellaisia markkina- ja yleisesti talousliberaaleja puolueita, joiden kanssa hallitukseen meno olisi mielekästä tai yhteiskuntaa kehittävää.</p><p>Varsinaista oikeistohallitusta, varsinkaan talous- ja markkinaliberaalia sellaista, on Suomeen ylipäänsä käytännössä mahdoton saada. Oikeistoon itsensä identifioiva Kokoomus on muutamista hyvistä kansanedustajistaan huolimatta epäjohdonmukainen markkinoihin ja yksilönvapauksiin suhtautuessaan, kyseenalainen leikkauksia suorittaessaan sekä kykenemätön tekemään esimerkiksi yritystukijärjestelmälle yhtään mitään. Lisäksi Kokoomuksen kanssa yhteen lyöttäytyessä saa hallituskumppani läjän arvokonservatismia, jota taas vihreiden piirissä ei juuri esiinny.</p><p>Muita oikeistopuolueita ei Suomessa oikein ole, sillä esimerkiksi Perussuomalaiset tai Kristillisdemokraatit ovat käytännössä suureksi osaksi oikeiston sijaan konservatiivista vasemmistoa, eivätkä monilta osin muutenkaan sovi Vihreiden kanssa samaan hallitukseen oikeisto-vasemmistojaosta riippumatta. Keskusta taas on suurin piirtein poliittisen keskustan joka suunnalla, konservatiivisella eturyhmäpainotuksella.</p><p>Mikäli Suomen puoluekentällä olisi sen sijaan todellisia ja johdonmukaisia arvo- sekä talousliberaaleja puolueita, voisivat vihreiden yhteistyöhalut näyttää äkkiä melko lailla erilaisilta. Esimerkiksi SDP ei ole monellekaan vihreälle äänestäjälle, etenkään nuoremmille sellaisille, todellakaan mikään unelmakumppani. Siihen on kuitenkin tyydyttävä, sillä moni samalla myös kokee, ettei varsinaisesti parempaakaan suurta kumppania ole.</p><p>Jos taas esimerkiksi Liberaalipuolue ja Piraattipuolue olisivat vahvasti eduskunnassa, olisi kyselyn tilanne todennäköisesti melko lailla erilainen. Esimerkiksi suhteellisen arvo- ja talousliberaali RKP ei ole Vihreille juuri koskaan mikään ongelma, vaan ennemminkin peräti mieluisa hallituskumppani.</p><p>Toisin sanoen Vihreitä ei kannata ajatuksissa sementoida tiukasti vasemmistoon tai mihinkään muuhunkaan blokkiin, jos mielekkäiden vaihtoehtojen puute on näin ilmeinen. Toivottavasti ensi kevään vaaleissa avautuu uusia ja raikkaampia yhteistyömahdollisuuksia.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> “Vihreät ovat aina olleet vasemmalla! Ovat kuin vesimeloni, ulkoa vihreä ja sisältä punainen! Vasemmisto-oikeisto-jako ei ole vanhentunut, vihreät vain haluavat kiillottaa imagoaan!”

Suunnilleen tämänsuuntaisia kommentteja on kuulunut monesta lähteestä viimeisimmän hallituspohjakyselyn julkaisemisen jälkeen. Kyselyssä vihreiden äänestäjät totesivat mieluisimmaksi hallituspohjaksi punavihreän hallituksen, kun taas sinivihreää hallituspohjaa kannatti vihreistä vain vähemmistö.

Moni vetääkin hallituspohjakyselystä suoria johtopäätöksiä vihreiden poliittisesta asemoitumisesta. Jos vihreät haluavat selkeästi mieluiten punavihreän hallituksen, eikö se tarkoita, että vihreiden paikka on ja pysyy vasemmistorintamassa? Tämä on laiskaa ajattelua, joka pohjaa lähtöolettamukseen siitä, että Suomen eduskuntapuoluekentässä todella olisi laajalla skaalalla erilaisia vaihtoehtoja valittavissa. Tarkastellaan siis asiaa tarkemmin.

Vihreiden äänestäjissä on toki runsaasti vasemmistolaisiksi itsensä luokittelevia, mutta myös laajasti muitakin yhteiskunnallisia suuntauksia kannattavia. Varsinkin talousliberaaleilla vihreiden äänestäjillä keskeisin ongelma on se, ettei eduskunnassa ole sellaisia markkina- ja yleisesti talousliberaaleja puolueita, joiden kanssa hallitukseen meno olisi mielekästä tai yhteiskuntaa kehittävää.

Varsinaista oikeistohallitusta, varsinkaan talous- ja markkinaliberaalia sellaista, on Suomeen ylipäänsä käytännössä mahdoton saada. Oikeistoon itsensä identifioiva Kokoomus on muutamista hyvistä kansanedustajistaan huolimatta epäjohdonmukainen markkinoihin ja yksilönvapauksiin suhtautuessaan, kyseenalainen leikkauksia suorittaessaan sekä kykenemätön tekemään esimerkiksi yritystukijärjestelmälle yhtään mitään. Lisäksi Kokoomuksen kanssa yhteen lyöttäytyessä saa hallituskumppani läjän arvokonservatismia, jota taas vihreiden piirissä ei juuri esiinny.

Muita oikeistopuolueita ei Suomessa oikein ole, sillä esimerkiksi Perussuomalaiset tai Kristillisdemokraatit ovat käytännössä suureksi osaksi oikeiston sijaan konservatiivista vasemmistoa, eivätkä monilta osin muutenkaan sovi Vihreiden kanssa samaan hallitukseen oikeisto-vasemmistojaosta riippumatta. Keskusta taas on suurin piirtein poliittisen keskustan joka suunnalla, konservatiivisella eturyhmäpainotuksella.

Mikäli Suomen puoluekentällä olisi sen sijaan todellisia ja johdonmukaisia arvo- sekä talousliberaaleja puolueita, voisivat vihreiden yhteistyöhalut näyttää äkkiä melko lailla erilaisilta. Esimerkiksi SDP ei ole monellekaan vihreälle äänestäjälle, etenkään nuoremmille sellaisille, todellakaan mikään unelmakumppani. Siihen on kuitenkin tyydyttävä, sillä moni samalla myös kokee, ettei varsinaisesti parempaakaan suurta kumppania ole.

Jos taas esimerkiksi Liberaalipuolue ja Piraattipuolue olisivat vahvasti eduskunnassa, olisi kyselyn tilanne todennäköisesti melko lailla erilainen. Esimerkiksi suhteellisen arvo- ja talousliberaali RKP ei ole Vihreille juuri koskaan mikään ongelma, vaan ennemminkin peräti mieluisa hallituskumppani.

Toisin sanoen Vihreitä ei kannata ajatuksissa sementoida tiukasti vasemmistoon tai mihinkään muuhunkaan blokkiin, jos mielekkäiden vaihtoehtojen puute on näin ilmeinen. Toivottavasti ensi kevään vaaleissa avautuu uusia ja raikkaampia yhteistyömahdollisuuksia.

 

]]>
22 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258457-haikailevatko-vihreat-todella-vasemmiston-suuntaan#comments hallitus Oikeisto Vasemmisto Vihreät Fri, 20 Jul 2018 13:11:12 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/258457-haikailevatko-vihreat-todella-vasemmiston-suuntaan
Rauhanliike ja kummallinen maanpuolustuskäsitys http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255927-rauhanliike-ja-kummallinen-maanpuolustuskasitys <p>Suomi on huonon turvallisuuspoliittisen keskustelun kehto, eikä Rauhanliikkeen toiminnanjohtajan <a href="http://www.yle.fi/uutiset/3-10221767">viimeisin haastattelu</a> osoita merkkejä tilanteen paranemisesta.</p><p>Aion tässä blogauksessa purkaa haastattelussa esitettyjä näkemyksiä yksi kerrallaan. En halua kohdistaa kritiikkiä suinkaan yhteen ihmiseen, vaan fokus on nimenomaan argumenteissa. Otan haastattelun ja sen väitteet yksityiskohteisempaan tarkasteluun, sillä ne ovat pääpiirteittäin hyviä esimerkkejä monista yleisistä ja asiasisällöltään kehnoista omasta mielestään rauhan asialla toimivien tahojen argumenteista.</p><p><em>Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius sanoo, että ministeri Niinistö yrittää vain hämätä [puhuessaan naisten asepalveluksesta säästämisestä]. Todellisuudessa hän yrittää valmistella ihmisiä siihen, että puolustusvoimien menot tulevaisuudessa vain lisääntyvät.<br /><br />&ndash; Tuodaan esille tällaisia teennäisiä säästökohteita, jotta voidaan sanoa, että jotain on yritetty, kun alkaa nousta meteli siitä, miksi puolustusvoimien menot vain kasvavat.</em></p><p>Analyysi on pielessä. Puolustusvoimissa on 2000-luvulla jatkuvasti säästetty, varuskuntia on suljettu, henkilöstöpuolta uudelleenjärjestelty ja menoja on kiristetty. Tehty siis on, ja nyt iskee lähinnä epätoivo resurssien riittämättömyydestä.</p><p><em>Puolustusvoimien budjetin ulkopuolella on käynnistymässä ennännäkemätön määrä hankintoja, jotka maksavat miljardeja. Kalleimpia ovat Ilmavoimien hävittäjät ja Merivoimien uudet sotalaivat.<br /><br />&ndash; Siinä ei parit miljoonat auta, Lodenius toteaa ja viittaa naisten asepalveluksen lopettamisesta saataviin säästöihin, jotka olisivat noin neljä miljoonaa euroa vuosittain.</em></p><p>Asepalveluksen budjettiongelmat ja miljarditason puolustushaarahankinnat eivät tule samoista rahoista, eikä koulutuksen budjettikikkailulla yritetä säästää esimerkiksi hävittäjiä varten. Siinä pyritään siihen, että moniin muihin tärkeisiin toimintoihin, kuten laadukkaaseen koulutukseen, todella riittäisi rahaa muiden menojen kasvaessa.</p><p><em>Lodeniuksen mukaan puolustusvoimat kouluttaa tällä hetkellä asevelvollisuusjärjestelmän kautta paljon enemmän ihmisiä, kuin sodanajan tehtäviin tarvitaan.</em></p><p>Mikä ihme on tämä iänikuinen meemi siitä, että Puolustusvoimat kouluttaa liikaa miehiä sodanajanjoukkoihin nähden? Isojen määrien kouluttaminen tarkoittaa sitä, että sodanajan joukkoihin on sijoitettuna jatkuvasti suhteellisen tuoreita reserviläisiä. On lähinnä hyödyllistä, että SA-joukkoa kyetään uudistamaan nopeasti. Suurimmalla osalla koulutetuista varusmiehistä on sijoitus.</p><p>Kaikki varusmiehet eivät saa palveluksen loputtua sijoitusta, mutta he palvelevat palvelusaikana lähes aina muissa rauhanajan organisaatiolle hyödyllisissä tehtävissä. Järjestelmästä riippumatta sisään on myös otettava enemmän jengiä kuin voidaan välittömästi sijoittaa, koska poistumaa löytyy aina palveluksen ja reservissä olon aikana.</p><p><em>Lodenius sanoo, että Niinistöllä on armeijasta vanhanaikainen näkemys, jossa puolustusvoimien arvoa mitataan jalkamiehien määrässä. Tämän päivän sotaa ei käydä 40-luvun hengessä, Lodenius huomauttaa.</em><br /><br /><em>&ndash; Hän arvostaa metsäharjoituksia ja vanhanaikaista reserviarmeijaa. Se ei ole nykyaikaa, kun katsoo tämän päivän konflikteja ja muita armeijoita Euroopassa. Se ei ole modernia militarismia.</em></p><p>Suomen geo- ja turvallisuuspoliittista asemaa tarkasteltaessa referenssikonfliktit maailmalta ovat ennemminkin korostaneet perinteisen sodankäynnin ja laajan, nopeasti aseisiin kutsuttavan reservin merkitystä. Esimerkiksi Ukrainan konfliktissa maavoimat ja konventionaalisempi sodankäynti ovat suuressa osassa.</p><p>Natossa ja yleisemmin Euroopassa siirrytään takaisin perinteisemmän aluepuolustuksen piiriin. Myös asevelvollisuuden palauttamista on tehty tai pohdittu useammassa maassa. Samaan aikaan Venäjä tekee massiivisia panostuksia perinteisen sodankäynnin piirissä, ja käytännössä kaikki maailman maat harjoittelevat erinäisissä &ldquo;metsäharjoituksissa&rdquo; yksin ja yhdessä. Suomi ei voi ajaa alas sellaisia harjoituskäytäntöjä, joita esimerkiksi Venäjä edelleen harrastaa yhä laajenevissa määrin.</p><p>On jossain määrin absurdia, että sodankäynnin nykymuodosta puhuvat suurimmalla itsevarmuudella ne, joiden faktapohja tai empiirinen näyttö asioista on heikoimmalla pohjalla. Käytännössä yksikään suurempi moderni armeija ei toimi kuten rauhanliikkeen edustajien mielestä modernin armeijan pitäisi toimia. Olisi joskus hauska tietää, mistä rauhanliikkeet ammentavat tämän tietoisuuden, jota esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Venäjän sotakoneistolla ei ilmeisesti ole.</p><p><em>Lodenius ei muun muassa usko, että alle vuoden mittaisella periodilla voisi kouluttaa ketään puolustamaan Suomea esimerkiksi kyberuhkaa vastaan.</em></p><p>Suomessa koulutetaan varusmiehiä kyberuhkia vastaan. Kybervarusmiehen koulutus kestää 255 tai 347 päivää. Elektronisen sodankäynnin tehtäviin koulutettavien palvelusaika on 347 vuorokautta.&nbsp;</p><hr /><p>Huonoja argumentteja on yksinkertaisesti tärkeää ampua järjestelmällisesti alas (heh), jotta turvallisuuspoliittinen keskustelu ja ymmärrys voi parantua. Juuri missään muussa aiheessa kuin turvallisuuspolitiikassa ei asiantuntemattomuudesta pääse yhtä helpolla, vaan argumenttien tasolla ei usein ole käytännössä mitään väliä. Huonotkin argumentit otetaan vastaan ikään kuin asiallisina, vertaisina ja järkevinä väitteinä. Rauhaa edistetään parhaiten faktapohjaisella keskustelulla ja asiantuntevalla päätöksenteolla, ei mututuntumalta huutelulla.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomi on huonon turvallisuuspoliittisen keskustelun kehto, eikä Rauhanliikkeen toiminnanjohtajan viimeisin haastattelu osoita merkkejä tilanteen paranemisesta.

Aion tässä blogauksessa purkaa haastattelussa esitettyjä näkemyksiä yksi kerrallaan. En halua kohdistaa kritiikkiä suinkaan yhteen ihmiseen, vaan fokus on nimenomaan argumenteissa. Otan haastattelun ja sen väitteet yksityiskohteisempaan tarkasteluun, sillä ne ovat pääpiirteittäin hyviä esimerkkejä monista yleisistä ja asiasisällöltään kehnoista omasta mielestään rauhan asialla toimivien tahojen argumenteista.

Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius sanoo, että ministeri Niinistö yrittää vain hämätä [puhuessaan naisten asepalveluksesta säästämisestä]. Todellisuudessa hän yrittää valmistella ihmisiä siihen, että puolustusvoimien menot tulevaisuudessa vain lisääntyvät.

– Tuodaan esille tällaisia teennäisiä säästökohteita, jotta voidaan sanoa, että jotain on yritetty, kun alkaa nousta meteli siitä, miksi puolustusvoimien menot vain kasvavat.

Analyysi on pielessä. Puolustusvoimissa on 2000-luvulla jatkuvasti säästetty, varuskuntia on suljettu, henkilöstöpuolta uudelleenjärjestelty ja menoja on kiristetty. Tehty siis on, ja nyt iskee lähinnä epätoivo resurssien riittämättömyydestä.

Puolustusvoimien budjetin ulkopuolella on käynnistymässä ennännäkemätön määrä hankintoja, jotka maksavat miljardeja. Kalleimpia ovat Ilmavoimien hävittäjät ja Merivoimien uudet sotalaivat.

– Siinä ei parit miljoonat auta, Lodenius toteaa ja viittaa naisten asepalveluksen lopettamisesta saataviin säästöihin, jotka olisivat noin neljä miljoonaa euroa vuosittain.

Asepalveluksen budjettiongelmat ja miljarditason puolustushaarahankinnat eivät tule samoista rahoista, eikä koulutuksen budjettikikkailulla yritetä säästää esimerkiksi hävittäjiä varten. Siinä pyritään siihen, että moniin muihin tärkeisiin toimintoihin, kuten laadukkaaseen koulutukseen, todella riittäisi rahaa muiden menojen kasvaessa.

Lodeniuksen mukaan puolustusvoimat kouluttaa tällä hetkellä asevelvollisuusjärjestelmän kautta paljon enemmän ihmisiä, kuin sodanajan tehtäviin tarvitaan.

Mikä ihme on tämä iänikuinen meemi siitä, että Puolustusvoimat kouluttaa liikaa miehiä sodanajanjoukkoihin nähden? Isojen määrien kouluttaminen tarkoittaa sitä, että sodanajan joukkoihin on sijoitettuna jatkuvasti suhteellisen tuoreita reserviläisiä. On lähinnä hyödyllistä, että SA-joukkoa kyetään uudistamaan nopeasti. Suurimmalla osalla koulutetuista varusmiehistä on sijoitus.

Kaikki varusmiehet eivät saa palveluksen loputtua sijoitusta, mutta he palvelevat palvelusaikana lähes aina muissa rauhanajan organisaatiolle hyödyllisissä tehtävissä. Järjestelmästä riippumatta sisään on myös otettava enemmän jengiä kuin voidaan välittömästi sijoittaa, koska poistumaa löytyy aina palveluksen ja reservissä olon aikana.

Lodenius sanoo, että Niinistöllä on armeijasta vanhanaikainen näkemys, jossa puolustusvoimien arvoa mitataan jalkamiehien määrässä. Tämän päivän sotaa ei käydä 40-luvun hengessä, Lodenius huomauttaa.

– Hän arvostaa metsäharjoituksia ja vanhanaikaista reserviarmeijaa. Se ei ole nykyaikaa, kun katsoo tämän päivän konflikteja ja muita armeijoita Euroopassa. Se ei ole modernia militarismia.

Suomen geo- ja turvallisuuspoliittista asemaa tarkasteltaessa referenssikonfliktit maailmalta ovat ennemminkin korostaneet perinteisen sodankäynnin ja laajan, nopeasti aseisiin kutsuttavan reservin merkitystä. Esimerkiksi Ukrainan konfliktissa maavoimat ja konventionaalisempi sodankäynti ovat suuressa osassa.

Natossa ja yleisemmin Euroopassa siirrytään takaisin perinteisemmän aluepuolustuksen piiriin. Myös asevelvollisuuden palauttamista on tehty tai pohdittu useammassa maassa. Samaan aikaan Venäjä tekee massiivisia panostuksia perinteisen sodankäynnin piirissä, ja käytännössä kaikki maailman maat harjoittelevat erinäisissä “metsäharjoituksissa” yksin ja yhdessä. Suomi ei voi ajaa alas sellaisia harjoituskäytäntöjä, joita esimerkiksi Venäjä edelleen harrastaa yhä laajenevissa määrin.

On jossain määrin absurdia, että sodankäynnin nykymuodosta puhuvat suurimmalla itsevarmuudella ne, joiden faktapohja tai empiirinen näyttö asioista on heikoimmalla pohjalla. Käytännössä yksikään suurempi moderni armeija ei toimi kuten rauhanliikkeen edustajien mielestä modernin armeijan pitäisi toimia. Olisi joskus hauska tietää, mistä rauhanliikkeet ammentavat tämän tietoisuuden, jota esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Venäjän sotakoneistolla ei ilmeisesti ole.

Lodenius ei muun muassa usko, että alle vuoden mittaisella periodilla voisi kouluttaa ketään puolustamaan Suomea esimerkiksi kyberuhkaa vastaan.

Suomessa koulutetaan varusmiehiä kyberuhkia vastaan. Kybervarusmiehen koulutus kestää 255 tai 347 päivää. Elektronisen sodankäynnin tehtäviin koulutettavien palvelusaika on 347 vuorokautta. 


Huonoja argumentteja on yksinkertaisesti tärkeää ampua järjestelmällisesti alas (heh), jotta turvallisuuspoliittinen keskustelu ja ymmärrys voi parantua. Juuri missään muussa aiheessa kuin turvallisuuspolitiikassa ei asiantuntemattomuudesta pääse yhtä helpolla, vaan argumenttien tasolla ei usein ole käytännössä mitään väliä. Huonotkin argumentit otetaan vastaan ikään kuin asiallisina, vertaisina ja järkevinä väitteinä. Rauhaa edistetään parhaiten faktapohjaisella keskustelulla ja asiantuntevalla päätöksenteolla, ei mututuntumalta huutelulla.

 

]]>
0 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255927-rauhanliike-ja-kummallinen-maanpuolustuskasitys#comments Puolustusvoimat Rauhanliike Turpo Varusmiespalvelus Sun, 27 May 2018 11:03:09 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255927-rauhanliike-ja-kummallinen-maanpuolustuskasitys
Tasa-arvo maksaa http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255521-tasa-arvo-maksaa <p>Mikäli naiset eivät menisi vuoteen palvelukseen, puolustusvoimat säästäisi neljä miljoonaa euroa. Ehdotus on tasa-arvon kannalta ongelmallinen, mutta väitteessä on sisäänrakennettuna toinen vähemmälle huomiolle jäänyt, osalle epämiellyttäväkin tosiasia.</p><p>Suomen varusmiespalvelus on järjestelmänä syrjivä, mutta todella tarpeellinen. Yleisen asevelvollisuuden yleisyys koskee vain noin 70-80 prosenttia ikäluokan sellaisista miehistä, jotka eivät asu Ahvenanmaalla tai ole Jehovan todistajia. Toisaalta varusmiespalvelus on käytännössä ainoa järjestelmä, jonka avulla saadaan koottua tarpeeksi iso reservi koko maan kattavaa alueellista puolustusta varten.</p><p>Tasa-arvon lisäämiseksi ehdotetaan usein erilaisia vaihtoehtoja. Yksille tasa-arvo tarkoittaa kaikille sukupuolesta riippumatonta kansalaispalvelusta, toisille valikoivaa palvelusta verokompensaatioineen. Jotkut kokevat, että parasta olisi houkutella ihmisiä palvelukseen korkeammilla päivärahoilla.</p><p>Yksi yhteinen tekijä kaikilla ehdotuksilla kuitenkin on. Ne nostavat puolustusvoimien kuluja. Ase- tai muiden palvelusvelvollisten määrän lisääminen, heidän seulomisensa tarkemmilla testeillä, päivärahojen korottaminen tai muut toimenpiteet vaativat kaikki lisää rahaa. Vaikka varsinainen kansantaloudellinen kustannus ei kasvaisi, kasvaa silti lovi puolustusbudjetissa.</p><p>Harvoissa tasa-arvovisioissa muistetaan kuitenkaan esittää tasa-arvon lisäämisen ohella puolustusvoimien määrärahojen kasvattamista, ja vielä harvemmissa esitetään tarkempia lukuja tasa-arvon lisäämisen aiheuttamista kuluista. Osa tahoista saattaa jopa olla halukas lisäämään tasa-arvoa, mutta samaan aikaan suhtautuu puolustusvoimien budjetin kasvattamiseen nihkeästi. Tämä on joko älyllisesti epärehellistä ja Suomen puolustuskykyä rapauttavaa.</p><p>Tasa-arvo maksaa. On lähtökohtaisesti hyvä ja yhteiskunnallisesti kehittävä ajatus, että palvelukseen esimerkiksi valikoidaan erilaisin testein motivoituneimmat ja hyväkuntoisimmat sukupuolesta riippumatta. Muistakaa tasa-arvoa vaatiessanne kuitenkin vaatia myös suurempaa puolustusbudjettia, sillä muuten hyvät aatteet eivät juuri vastaa niihin ongelmiin, joihin puolustusvoimat pyrkii vastaamaan.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mikäli naiset eivät menisi vuoteen palvelukseen, puolustusvoimat säästäisi neljä miljoonaa euroa. Ehdotus on tasa-arvon kannalta ongelmallinen, mutta väitteessä on sisäänrakennettuna toinen vähemmälle huomiolle jäänyt, osalle epämiellyttäväkin tosiasia.

Suomen varusmiespalvelus on järjestelmänä syrjivä, mutta todella tarpeellinen. Yleisen asevelvollisuuden yleisyys koskee vain noin 70-80 prosenttia ikäluokan sellaisista miehistä, jotka eivät asu Ahvenanmaalla tai ole Jehovan todistajia. Toisaalta varusmiespalvelus on käytännössä ainoa järjestelmä, jonka avulla saadaan koottua tarpeeksi iso reservi koko maan kattavaa alueellista puolustusta varten.

Tasa-arvon lisäämiseksi ehdotetaan usein erilaisia vaihtoehtoja. Yksille tasa-arvo tarkoittaa kaikille sukupuolesta riippumatonta kansalaispalvelusta, toisille valikoivaa palvelusta verokompensaatioineen. Jotkut kokevat, että parasta olisi houkutella ihmisiä palvelukseen korkeammilla päivärahoilla.

Yksi yhteinen tekijä kaikilla ehdotuksilla kuitenkin on. Ne nostavat puolustusvoimien kuluja. Ase- tai muiden palvelusvelvollisten määrän lisääminen, heidän seulomisensa tarkemmilla testeillä, päivärahojen korottaminen tai muut toimenpiteet vaativat kaikki lisää rahaa. Vaikka varsinainen kansantaloudellinen kustannus ei kasvaisi, kasvaa silti lovi puolustusbudjetissa.

Harvoissa tasa-arvovisioissa muistetaan kuitenkaan esittää tasa-arvon lisäämisen ohella puolustusvoimien määrärahojen kasvattamista, ja vielä harvemmissa esitetään tarkempia lukuja tasa-arvon lisäämisen aiheuttamista kuluista. Osa tahoista saattaa jopa olla halukas lisäämään tasa-arvoa, mutta samaan aikaan suhtautuu puolustusvoimien budjetin kasvattamiseen nihkeästi. Tämä on joko älyllisesti epärehellistä ja Suomen puolustuskykyä rapauttavaa.

Tasa-arvo maksaa. On lähtökohtaisesti hyvä ja yhteiskunnallisesti kehittävä ajatus, että palvelukseen esimerkiksi valikoidaan erilaisin testein motivoituneimmat ja hyväkuntoisimmat sukupuolesta riippumatta. Muistakaa tasa-arvoa vaatiessanne kuitenkin vaatia myös suurempaa puolustusbudjettia, sillä muuten hyvät aatteet eivät juuri vastaa niihin ongelmiin, joihin puolustusvoimat pyrkii vastaamaan.

 

]]>
16 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255521-tasa-arvo-maksaa#comments Kotimaa Puolustusbudjetti Puolustusvoimat Tasa-arvo Turpo Fri, 18 May 2018 16:45:14 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255521-tasa-arvo-maksaa
Suomessa ei ole oikeistoa http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253360-suomessa-ei-ole-oikeistoa <p>Viime päivien kykenemättömyys tehdä yksinkertaisiakin markkinatalousmyönteisiä leikkauksia on huolestuttava signaali Suomen poliittisesta ympäristöstä. Yllätys tämä ei kuitenkaan ole, sillä eduskunnasta puuttuu johdonmukaisesti työskentelevä oikeisto.</p><p>Väite saattaa kuulostaa radikaalilta näin alkuun, mutta tarkasteltaessa niin sanotun porvarihallituksen yleistä toiminnan fokusta, on oikean oikeiston puutos ilmeinen. Leikkauspolitiikan välttämättömyyttä korostetaan, mutta käytännössä leikkaukset realisoituvat, kuten itse sitä nimitän, mukavuusalueleikkauksiin. Mukavuusalueella tarkoitan sitä aluetta, jolta hallitus voi leikata ilman, että oma lähtökohtainen kannattaja- tai tukijakunta älähtää, ainakaan liiaksi.</p><p>Mukavuusalueleikkaukset ovat myös hyvä tapa luodata puolueen kannattajakunnan tai yhteistyötahojen olemusta. Nykytilanteessa koulutuksesta tai vähempiosaisilta on ihan käypää leikata, mutta yritys- ja maataloustuet ovat koskematonta aluetta. Toisin sanoen hallituspuolueet näkevät esimerkiksi koulutuksesta leikkaamisen pienempänä pahana kuin yritystukilobbareiden tottelemisen.</p><p>Oikeistolaiseen ajatteluun lähtökohtaisesti kuuluu &ndash; tai ainakin pitäisi kuulua &ndash; vahva markkinatalousmyönteisyys. Johdonmukaista suhtautumista markkinatalouteen ei kuitenkaan oikeistohallituksen riveistä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tunnu löytyvän. Oikeistohallitus, jonka ensisijaisena tavoitteena on talouden sopeuttaminen ilman markkinalähtöisiä uudistuksia, kuten yritystukien leikkausta, saa aikaan huomattavasti enemmän pahaa kuin hyvää.</p><p>Mikäli oikeistolaista politiikkaa tehdään, sitä on tehtävä johdonmukaisesti. Liberaalin oikeistolaisen talouskuripolitiikan ei tarvitse olla kurjistavaa, vaan se voi parhaimmillaan hyödyttää ihmisiä sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Mikäli uudistukset taas jätetään puolitiehen ja niitä tehdään lobbareiden ehdoilla, ei tehty politiikka hyödytä kokonaisuudessaan kuin muutamia prosentteja kansasta.</p><p>Suomen vasemmistoa soimataan usein eturyhmäpolitikoinnista ammattiyhdistyskytköksistään johtuen. Samaan aikaan Keskusta ja Kokoomus ovat täysin eturyhmiensä vietävissä, ja se näkyy erityisesti yritystukiin liittyvässä ponnettomuudessa. Kuvio ei jää pelkästään yritystukimaailmaan, vaan eturyhmäpolitikointi näkyy rumasti myös esimerkiksi sote-uudistuksessa. Kokoomuksen tai Keskustan on viimeaikaisten tapahtumien jälkeen turha enää kritisoida vasemmistoa ja Ay-liikettä tärkeiden yhteiskunnallisten uudistusten jarruttajana.</p><p>Suomessa on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluaisivat äänestää markkinamyönteisen ja talousliberaalin yhteiskunnan puolesta. Suomessa tätä asiaa edistävät pääasiassa Lepomäkihenkiset kokoomuslaiset ja talousliberaalit vihreät kuten Antero Vartia. Pienpuolueista liberaalipuolue on selkeästi markkinamyönteisen ja talousliberaalin politiikan kannalla. Valitettavasti parhaat oikeistolaiset voimat ovat joko eduskunnassa huomattavassa vähemmistössä tai eivät ole eduskunnassa vielä ollenkaan. On surullista nähdä miten näköalattomia, ryhmäkuriin alistuvia ja kunnianhimottomia oikeistoon itsensä määritteleviä kansanedustajia meillä on.</p><p>Suosittelen kaikkia oikeistolaisiksi itsensä kokevia kaikissa tulevissa vaaleissa harkitsemaan todella tarkkaan, minkälaisia kansanedustajia Suomeen äänestää, koska Suomikin ansaitsee kunnollisen oikeiston.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viime päivien kykenemättömyys tehdä yksinkertaisiakin markkinatalousmyönteisiä leikkauksia on huolestuttava signaali Suomen poliittisesta ympäristöstä. Yllätys tämä ei kuitenkaan ole, sillä eduskunnasta puuttuu johdonmukaisesti työskentelevä oikeisto.

Väite saattaa kuulostaa radikaalilta näin alkuun, mutta tarkasteltaessa niin sanotun porvarihallituksen yleistä toiminnan fokusta, on oikean oikeiston puutos ilmeinen. Leikkauspolitiikan välttämättömyyttä korostetaan, mutta käytännössä leikkaukset realisoituvat, kuten itse sitä nimitän, mukavuusalueleikkauksiin. Mukavuusalueella tarkoitan sitä aluetta, jolta hallitus voi leikata ilman, että oma lähtökohtainen kannattaja- tai tukijakunta älähtää, ainakaan liiaksi.

Mukavuusalueleikkaukset ovat myös hyvä tapa luodata puolueen kannattajakunnan tai yhteistyötahojen olemusta. Nykytilanteessa koulutuksesta tai vähempiosaisilta on ihan käypää leikata, mutta yritys- ja maataloustuet ovat koskematonta aluetta. Toisin sanoen hallituspuolueet näkevät esimerkiksi koulutuksesta leikkaamisen pienempänä pahana kuin yritystukilobbareiden tottelemisen.

Oikeistolaiseen ajatteluun lähtökohtaisesti kuuluu – tai ainakin pitäisi kuulua – vahva markkinatalousmyönteisyys. Johdonmukaista suhtautumista markkinatalouteen ei kuitenkaan oikeistohallituksen riveistä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tunnu löytyvän. Oikeistohallitus, jonka ensisijaisena tavoitteena on talouden sopeuttaminen ilman markkinalähtöisiä uudistuksia, kuten yritystukien leikkausta, saa aikaan huomattavasti enemmän pahaa kuin hyvää.

Mikäli oikeistolaista politiikkaa tehdään, sitä on tehtävä johdonmukaisesti. Liberaalin oikeistolaisen talouskuripolitiikan ei tarvitse olla kurjistavaa, vaan se voi parhaimmillaan hyödyttää ihmisiä sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Mikäli uudistukset taas jätetään puolitiehen ja niitä tehdään lobbareiden ehdoilla, ei tehty politiikka hyödytä kokonaisuudessaan kuin muutamia prosentteja kansasta.

Suomen vasemmistoa soimataan usein eturyhmäpolitikoinnista ammattiyhdistyskytköksistään johtuen. Samaan aikaan Keskusta ja Kokoomus ovat täysin eturyhmiensä vietävissä, ja se näkyy erityisesti yritystukiin liittyvässä ponnettomuudessa. Kuvio ei jää pelkästään yritystukimaailmaan, vaan eturyhmäpolitikointi näkyy rumasti myös esimerkiksi sote-uudistuksessa. Kokoomuksen tai Keskustan on viimeaikaisten tapahtumien jälkeen turha enää kritisoida vasemmistoa ja Ay-liikettä tärkeiden yhteiskunnallisten uudistusten jarruttajana.

Suomessa on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluaisivat äänestää markkinamyönteisen ja talousliberaalin yhteiskunnan puolesta. Suomessa tätä asiaa edistävät pääasiassa Lepomäkihenkiset kokoomuslaiset ja talousliberaalit vihreät kuten Antero Vartia. Pienpuolueista liberaalipuolue on selkeästi markkinamyönteisen ja talousliberaalin politiikan kannalla. Valitettavasti parhaat oikeistolaiset voimat ovat joko eduskunnassa huomattavassa vähemmistössä tai eivät ole eduskunnassa vielä ollenkaan. On surullista nähdä miten näköalattomia, ryhmäkuriin alistuvia ja kunnianhimottomia oikeistoon itsensä määritteleviä kansanedustajia meillä on.

Suosittelen kaikkia oikeistolaisiksi itsensä kokevia kaikissa tulevissa vaaleissa harkitsemaan todella tarkkaan, minkälaisia kansanedustajia Suomeen äänestää, koska Suomikin ansaitsee kunnollisen oikeiston.

]]>
55 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253360-suomessa-ei-ole-oikeistoa#comments Kotimaa hallitus Markkinatalous Oikeisto Talouspolitiikka Yritystuet Thu, 05 Apr 2018 12:00:00 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253360-suomessa-ei-ole-oikeistoa
Maanpuolustuksen puolustuspuheenvuoro - vastine Arno Kotrolle http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245440-maanpuolustuksen-puolustuspuheenvuoro-vastine-arno-kotrolle <p>Arno Kotro on <a href="http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/arnokotro">esittänyt blogissaan</a> usein sangen erikoisia turvallisuus- ja puolustuspoliittisia väitteitä, erityisesti liittyen asevelvollisuuteen. Asiantuntemuksellisista puutteistaan huolimatta nämä puheenvuorot nousevat Uuden Suomen blogipalvelussa usein melko korkealle. Haluan nyt korjata Kotron viimeisimmän kirjoituksen suurimpia virheitä.</p><p><a href="http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245354-tuntematon-sotilas-on-vaarallinen-elokuva">Viimeisimmässä blogipostauksessaan</a> Kotro argumentoi Tuntemattoman Sotilaan jättämän sotilaallisen kulttuuriperinnön aiheuttavan vahinkoa maanpuolustuksemme järjestämisessä, ja sitoo väitteeseen yleistä maanpuolustus- ja asevelvollisuuskritiikkiä. Väite itsessään on melko kaukaa haetun oloinen, eikä sen sisältö kuvaa realistisesti maanpuolustuksemme tilaa. Vastineeni voi olla jokseenkin pitkä, mutta uskon, että vain faktapohjaisella argumentaatiolla voi maanpuolustuskysymyksissä päästä eteenpäin.&nbsp;</p><p>Kotro kirjoittaa, että &rdquo;olemme velkaa sotasukupolvelle sen, että me omasta puolestamme järjestämme puolustuksen järkevästi. Ja yleisestä asevelvollisuudesta on järkevyys kaukana.&rdquo; Väitteestä on totta toinen puoli &ndash; puolustus on järjestettävä mahdollisimman järkevästi. Yleinen asevelvollisuus on sen sijaan järkevin tapa järjestää tehokas puolustus Suomessa. Puran väitteitä Kotron kirjoituksessa esitetyssä järjestyksessä.</p><p>Kotro aloittaa puolustuskritiikkinsä väittämällä, että &rdquo;sodankuva on yksinkertaisesti muuttunut. Vuosia kestävän ja miesmääräisesti valtavin massa-armeijoin käytävän rintamasodan sijaan uhkana ovat nopeat strategiset iskut yhteiskunnan avainkohteisiin ja arvaamattomat kyberhyökkäykset.&rdquo;</p><p>Väite on sinänsä oikeansuuntainen. Sodankuva on muuttunut, ja puolustusvoimien tulee kyetä vastaamaan uudenlaisiin uhkiin. &rdquo;Strategiset iskut ydinkohteisiin ja arvaamattomat kyberhyökkäykset&rdquo; eivät kuitenkaan ole sodankäynnin tapoja, joilla yhteiskunnille voisi aiheuttaa erityisen pitkäaikaista haittaa, eikä näillä toimenpiteillä kyetä lamauttamaan Suomea kokonaisvaltaisesti. Kyberuhista puhuttaessa kannattaa aina muistaa, ettei yhtään valtiota vallata nettiä kaatamalla. Nykyisessä puolustusjärjestelmässämme on myös varauduttu alueelliseen puolustamiseen ja kohteensuojaukseen myös valtion rajojen sisäpuolella. Suomen varautumiskyky on hyvin korkea, ja lisäksi useat ei-sotilaalliset organisaatiot ovat varautuneet vastaamaan erilaisiin iskuihin. Muut maanpuolustuksen muodot eivät varsinaisesti toisi nykyiseen tilanteeseen mitään merkittävää lisää.</p><p>Väitteitä konventionaalisen sodankäynnin totaalisesta lakkaamisesta kuulee tasaisin väliajoin monesta suunnasta, mutta harvoin sotilasasiantuntijoilta. Mikäli rintamasodat ja massa-armeijat ovat vanhentuneita, pidän suorastaan erikoisena sitä, että &nbsp;esimerkiksi rajanaapurimme Venäjä <a href="https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001154227.html">investoi silti satoja miljardeja</a> nimenomaan konventionaalisen sodankäynnin joukkoihin, muiden sotilaallisten investointien ohella.</p><p>Kotrolla&nbsp; on näkemys, jonka mukaan &rdquo;olennaista on laatu, ei määrä&rdquo;, eikä nykyisen sodankäynnin maailmassa ole hänen mukaansa käyttöä isoilla ja huonosti koulutetuilla reserviläislaumoilla. Jälleen kerran ollaan oikeilla jäljillä &ndash; kehnosti varustellut ja huonosti koulutetut joukot eivät ole optimitilanne. Suomella on eittämättä osittaisia puutteita varustuksessaan, mutta monet kokemukset Euroopan alueelta osoittavat, ettei varustelutaso ole välttämättä muissa asevelvollisuuden muodoissa tai <a href="https://news.vice.com/article/german-official-sounds-alarm-over-the-dilapidated-state-of-the-countrys-military">palkka-armeijassa sen parempi.</a> Varusmiesten koulutus on kuitenkin korkeatasoista, ja koulutusmenetelmiä ja suorituskykyä kehitetään jatkuvasti. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin Kotro perustaa väitteensä reserviläisten huonoudesta.</p><p>Suomessa pidetään myös joukkotuotannollisten määrien johdosta huolta, että sodanajan joukkoihin sijoitettuna on jatkuvasti mahdollisimman tuoreita ja osaavia joukkoja. Kehnommat varusmiehet eivät välttämättä saa edes sodanajan sijoitusta, ja henkilön palveluksenjälkeinen sijoitus ei etenkään ilman kertauksia pysy kovin montaa vuotta samana. Väite kurjista ressulaumoista ei siis ole kosketuksissa käytännön todellisuuteen.</p><p>Seuraavaksi Kotro vaihtaa suoranaisiin tilannetta vääristelevään argumentaatioon ja unohtaa laajemman puolustuspoliittisen kontekstin. &rdquo;Euroopassa onkin Suomea lukuunottamatta käytännössä luovuttu asevelvollisuudesta. Saamme toki toistuvasti lukea kotoisesta mediasta, miten muualla muka katsotaan kadehtien Suomen puolustusratkaisua ja haikaillaan asevelvollisuuden perään. Se on puppua. Jos muut Euroopan maat haluavat Suomen mallin käyttöön, mikseivät ne sitten ota? Siksi, että eivät halua. Eivät halua, koska Suomen malli on susi.&rdquo;</p><p>Monella Euroopan maalla on ollut mahdollisuus luopua asevelvollisuudesta, sillä maiden geopoliittinen sijainti on sen mahdollistanut. Esimerkiksi maat kuten Portugali, Belgia, Alankomaat tai vaikkapa Slovenia elävät sellaisessa geopoliittisessa asemassa, jossa relevantteja sotilaallisia uhkia ei esiinny siinä määrin, että laajemman alueellisen puolustuksen järjestäminen olisi tarpeellista.</p><p>Mediassa saatetaan usein viitata ulkomaisiin asiantuntijoihin, jotka ovat esimerkiksi perehtyneet suomalaiseen järjestelmään tai seuranneet harjoituksia. Puolustuspolittiinen perehtyneisyys on kuitenkin kansan tasolla harvinaista, joten osissa maista äänestäjät eivät välttämättä myöskään tunne omaa maanpuolustuksellista etuaan. Asiantuntijoita ei aina kuunnella, vaikka joissain tilanteissa olisi syytäkin. Eri mailla on niin erilaisia geopoliittisia asemia ja poliittisia tilanteita, että Suomen ja satunnaisten muiden Euroopan maiden vertaaminen on yksinkertaisesti älyllisesti epärehellistä.</p><p>On myös huomattavaa, että asevelvollisuuden palauttamisesta on keskusteltu esimerkiksi <a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005110106.html">Ruotsissa</a> ja <a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002917620.html">Saksassa</a>, ja <a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005110106.html">Ruotsissa toimenpiteisiin on jopa ryhdytty</a>. Ruotsin geopoliittista asemaa voi jossain määrin verrata omaamme, ja jopa siellä, melko asevarusteluvastaisessa ilmapiirissä, ollaan palautettu asevelvollisuus osittaisena täydentämään vapaaehtoista palvelusta. Osassa Euroopan maista on myös <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Asevelvollisuus">edelleen asevelvollisuus muodossa tai toisessa voimassa</a>.</p><p>Arno Kotro ehdottaa kehittelemäänsä ongelmaan järkiratkaisuksi asevelvollisuuden lakkauttamista. Tähän väliin lienee paikallaan <a href="http://puolustusvoimat.fi/asevelvollisuus/suomen-sotilaallinen-puolustus">puolustustekninen pikakertaus</a>: Suomen <a href="http://www.defmin.fi/tehtavat_ja_toiminta/puolustuspolitiikka">puolustus perustuu</a> siihen, että alueelliset prikaatit ja taisteluosastot puolustavat koko maata. Juuri millään muulla kuin Kotron kritisoimalla &rdquo;massa-armeijalla&rdquo; ei voida järjestää kriisioloissa koko maan kattavaa puolustusta, vaan pienempi armeija kykenisi vastaamaan nimenomaan vain rajoitetuissa määrin tärkeimpien kohteiden suojaamiseen. Ilman yleistä asevelvollisuutta Suomi käytännössä kertoisi kansalaisilleen, ettei se pysty suojaamaan suuren sotilaallisen kriisin sattuessa kaikkia alueitaan ja kansalaisiaan.</p><p>Suomalainen puolustusjärjestelmä ei voi myöskään perustua vapaaehtoisuuteen. Maanpuolustus on liian tärkeä asia, jotta sen voisi jättää ihmisten hyvän tahdon varaan. Vapaaehtoinen asepalvelus kuulostaa suunnilleen yhtä järkevältä kuin esimerkiksi vapaaehtoinen verojenmaksu tai vapaaehtoinen luonnonsuojelu. Puolustusvoimien tulee tarkalleen tietää, paljonko ihmisiä palvelukseen kunakin vuonna tulee, jotta esimerkiksi henkilöstön määrän mitoitus, joukkotuotantotavoitteet ja budjetointi voidaan tehdä kestävästi.&nbsp;</p><p>Suomen puolustusdoktriini ei ole &rdquo;Tuntemattomasta sotilaasta&rdquo;, vaan sitä ollaan <a href="https://yle.fi/uutiset/3-6966981">erityisesti 2010-luvulla modernisoitu huomattavissa määrin</a>. Nykyinen maanpuolustuksemme on nimenomaan rakennettu niin uusia kuin perinteisempiä uhkia varten. Aina löytyy toki kehitettävää, ja esimerkiksi Natoon liittymisestä voin olla Kotron kanssa samaa mieltä. Järjestelmää voidaan viedä myös tasa-arvoisempaan suuntaan, ja mahdollisesti astetta valikoivammaksi. Täysin lainsäädännöllistä vapaaehtoisuutta ei voi järjestelmään kuitenkaan säätää.</p><p>Kotro sanoo, ettei puolustuspolitiikka ole rakettitiedettä. Välillä minusta melkein tuntuu että se on, koska sinänsä loogiset ja melko yksinkertaisetkin, avoimista lähteistä tarkastettavat tiedot pitää selittää ihmisille kerta toisensa jälkeen auki. Nykyaikainen, koko maan kattava puolustus on luotettavinta ja tehokkainta järjestää pakollisella asevelvollisuusjärjestelmällä.</p> Arno Kotro on esittänyt blogissaan usein sangen erikoisia turvallisuus- ja puolustuspoliittisia väitteitä, erityisesti liittyen asevelvollisuuteen. Asiantuntemuksellisista puutteistaan huolimatta nämä puheenvuorot nousevat Uuden Suomen blogipalvelussa usein melko korkealle. Haluan nyt korjata Kotron viimeisimmän kirjoituksen suurimpia virheitä.

Viimeisimmässä blogipostauksessaan Kotro argumentoi Tuntemattoman Sotilaan jättämän sotilaallisen kulttuuriperinnön aiheuttavan vahinkoa maanpuolustuksemme järjestämisessä, ja sitoo väitteeseen yleistä maanpuolustus- ja asevelvollisuuskritiikkiä. Väite itsessään on melko kaukaa haetun oloinen, eikä sen sisältö kuvaa realistisesti maanpuolustuksemme tilaa. Vastineeni voi olla jokseenkin pitkä, mutta uskon, että vain faktapohjaisella argumentaatiolla voi maanpuolustuskysymyksissä päästä eteenpäin. 

Kotro kirjoittaa, että ”olemme velkaa sotasukupolvelle sen, että me omasta puolestamme järjestämme puolustuksen järkevästi. Ja yleisestä asevelvollisuudesta on järkevyys kaukana.” Väitteestä on totta toinen puoli – puolustus on järjestettävä mahdollisimman järkevästi. Yleinen asevelvollisuus on sen sijaan järkevin tapa järjestää tehokas puolustus Suomessa. Puran väitteitä Kotron kirjoituksessa esitetyssä järjestyksessä.

Kotro aloittaa puolustuskritiikkinsä väittämällä, että ”sodankuva on yksinkertaisesti muuttunut. Vuosia kestävän ja miesmääräisesti valtavin massa-armeijoin käytävän rintamasodan sijaan uhkana ovat nopeat strategiset iskut yhteiskunnan avainkohteisiin ja arvaamattomat kyberhyökkäykset.”

Väite on sinänsä oikeansuuntainen. Sodankuva on muuttunut, ja puolustusvoimien tulee kyetä vastaamaan uudenlaisiin uhkiin. ”Strategiset iskut ydinkohteisiin ja arvaamattomat kyberhyökkäykset” eivät kuitenkaan ole sodankäynnin tapoja, joilla yhteiskunnille voisi aiheuttaa erityisen pitkäaikaista haittaa, eikä näillä toimenpiteillä kyetä lamauttamaan Suomea kokonaisvaltaisesti. Kyberuhista puhuttaessa kannattaa aina muistaa, ettei yhtään valtiota vallata nettiä kaatamalla. Nykyisessä puolustusjärjestelmässämme on myös varauduttu alueelliseen puolustamiseen ja kohteensuojaukseen myös valtion rajojen sisäpuolella. Suomen varautumiskyky on hyvin korkea, ja lisäksi useat ei-sotilaalliset organisaatiot ovat varautuneet vastaamaan erilaisiin iskuihin. Muut maanpuolustuksen muodot eivät varsinaisesti toisi nykyiseen tilanteeseen mitään merkittävää lisää.

Väitteitä konventionaalisen sodankäynnin totaalisesta lakkaamisesta kuulee tasaisin väliajoin monesta suunnasta, mutta harvoin sotilasasiantuntijoilta. Mikäli rintamasodat ja massa-armeijat ovat vanhentuneita, pidän suorastaan erikoisena sitä, että  esimerkiksi rajanaapurimme Venäjä investoi silti satoja miljardeja nimenomaan konventionaalisen sodankäynnin joukkoihin, muiden sotilaallisten investointien ohella.

Kotrolla  on näkemys, jonka mukaan ”olennaista on laatu, ei määrä”, eikä nykyisen sodankäynnin maailmassa ole hänen mukaansa käyttöä isoilla ja huonosti koulutetuilla reserviläislaumoilla. Jälleen kerran ollaan oikeilla jäljillä – kehnosti varustellut ja huonosti koulutetut joukot eivät ole optimitilanne. Suomella on eittämättä osittaisia puutteita varustuksessaan, mutta monet kokemukset Euroopan alueelta osoittavat, ettei varustelutaso ole välttämättä muissa asevelvollisuuden muodoissa tai palkka-armeijassa sen parempi. Varusmiesten koulutus on kuitenkin korkeatasoista, ja koulutusmenetelmiä ja suorituskykyä kehitetään jatkuvasti. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin Kotro perustaa väitteensä reserviläisten huonoudesta.

Suomessa pidetään myös joukkotuotannollisten määrien johdosta huolta, että sodanajan joukkoihin sijoitettuna on jatkuvasti mahdollisimman tuoreita ja osaavia joukkoja. Kehnommat varusmiehet eivät välttämättä saa edes sodanajan sijoitusta, ja henkilön palveluksenjälkeinen sijoitus ei etenkään ilman kertauksia pysy kovin montaa vuotta samana. Väite kurjista ressulaumoista ei siis ole kosketuksissa käytännön todellisuuteen.

Seuraavaksi Kotro vaihtaa suoranaisiin tilannetta vääristelevään argumentaatioon ja unohtaa laajemman puolustuspoliittisen kontekstin. ”Euroopassa onkin Suomea lukuunottamatta käytännössä luovuttu asevelvollisuudesta. Saamme toki toistuvasti lukea kotoisesta mediasta, miten muualla muka katsotaan kadehtien Suomen puolustusratkaisua ja haikaillaan asevelvollisuuden perään. Se on puppua. Jos muut Euroopan maat haluavat Suomen mallin käyttöön, mikseivät ne sitten ota? Siksi, että eivät halua. Eivät halua, koska Suomen malli on susi.”

Monella Euroopan maalla on ollut mahdollisuus luopua asevelvollisuudesta, sillä maiden geopoliittinen sijainti on sen mahdollistanut. Esimerkiksi maat kuten Portugali, Belgia, Alankomaat tai vaikkapa Slovenia elävät sellaisessa geopoliittisessa asemassa, jossa relevantteja sotilaallisia uhkia ei esiinny siinä määrin, että laajemman alueellisen puolustuksen järjestäminen olisi tarpeellista.

Mediassa saatetaan usein viitata ulkomaisiin asiantuntijoihin, jotka ovat esimerkiksi perehtyneet suomalaiseen järjestelmään tai seuranneet harjoituksia. Puolustuspolittiinen perehtyneisyys on kuitenkin kansan tasolla harvinaista, joten osissa maista äänestäjät eivät välttämättä myöskään tunne omaa maanpuolustuksellista etuaan. Asiantuntijoita ei aina kuunnella, vaikka joissain tilanteissa olisi syytäkin. Eri mailla on niin erilaisia geopoliittisia asemia ja poliittisia tilanteita, että Suomen ja satunnaisten muiden Euroopan maiden vertaaminen on yksinkertaisesti älyllisesti epärehellistä.

On myös huomattavaa, että asevelvollisuuden palauttamisesta on keskusteltu esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa, ja Ruotsissa toimenpiteisiin on jopa ryhdytty. Ruotsin geopoliittista asemaa voi jossain määrin verrata omaamme, ja jopa siellä, melko asevarusteluvastaisessa ilmapiirissä, ollaan palautettu asevelvollisuus osittaisena täydentämään vapaaehtoista palvelusta. Osassa Euroopan maista on myös edelleen asevelvollisuus muodossa tai toisessa voimassa.

Arno Kotro ehdottaa kehittelemäänsä ongelmaan järkiratkaisuksi asevelvollisuuden lakkauttamista. Tähän väliin lienee paikallaan puolustustekninen pikakertaus: Suomen puolustus perustuu siihen, että alueelliset prikaatit ja taisteluosastot puolustavat koko maata. Juuri millään muulla kuin Kotron kritisoimalla ”massa-armeijalla” ei voida järjestää kriisioloissa koko maan kattavaa puolustusta, vaan pienempi armeija kykenisi vastaamaan nimenomaan vain rajoitetuissa määrin tärkeimpien kohteiden suojaamiseen. Ilman yleistä asevelvollisuutta Suomi käytännössä kertoisi kansalaisilleen, ettei se pysty suojaamaan suuren sotilaallisen kriisin sattuessa kaikkia alueitaan ja kansalaisiaan.

Suomalainen puolustusjärjestelmä ei voi myöskään perustua vapaaehtoisuuteen. Maanpuolustus on liian tärkeä asia, jotta sen voisi jättää ihmisten hyvän tahdon varaan. Vapaaehtoinen asepalvelus kuulostaa suunnilleen yhtä järkevältä kuin esimerkiksi vapaaehtoinen verojenmaksu tai vapaaehtoinen luonnonsuojelu. Puolustusvoimien tulee tarkalleen tietää, paljonko ihmisiä palvelukseen kunakin vuonna tulee, jotta esimerkiksi henkilöstön määrän mitoitus, joukkotuotantotavoitteet ja budjetointi voidaan tehdä kestävästi. 

Suomen puolustusdoktriini ei ole ”Tuntemattomasta sotilaasta”, vaan sitä ollaan erityisesti 2010-luvulla modernisoitu huomattavissa määrin. Nykyinen maanpuolustuksemme on nimenomaan rakennettu niin uusia kuin perinteisempiä uhkia varten. Aina löytyy toki kehitettävää, ja esimerkiksi Natoon liittymisestä voin olla Kotron kanssa samaa mieltä. Järjestelmää voidaan viedä myös tasa-arvoisempaan suuntaan, ja mahdollisesti astetta valikoivammaksi. Täysin lainsäädännöllistä vapaaehtoisuutta ei voi järjestelmään kuitenkaan säätää.

Kotro sanoo, ettei puolustuspolitiikka ole rakettitiedettä. Välillä minusta melkein tuntuu että se on, koska sinänsä loogiset ja melko yksinkertaisetkin, avoimista lähteistä tarkastettavat tiedot pitää selittää ihmisille kerta toisensa jälkeen auki. Nykyaikainen, koko maan kattava puolustus on luotettavinta ja tehokkainta järjestää pakollisella asevelvollisuusjärjestelmällä.

]]>
32 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245440-maanpuolustuksen-puolustuspuheenvuoro-vastine-arno-kotrolle#comments Kotimaa maanpuolustus Tuntematon sotilas Turpo Thu, 02 Nov 2017 13:40:09 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245440-maanpuolustuksen-puolustuspuheenvuoro-vastine-arno-kotrolle
Halla-ahon voitto: The Analyysi http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238249-halla-ahon-voitto-the-analyysi <p>Viime päivien aikana on julkisuudessa palloteltu monenlaisia skenaarioita, mitä Halla-ahon voitto tarkoittaisi Suomen politiikalle, hallitukselle ja perussuomalaisten jatkuvuudelle. On puhuttu hallituksen kaatumisesta, perussuomalaisten hajoamisesta ja mahdollisista uusista vaaleista.</p><p>Monet näistä näkemyksistä ovat nähdäkseni epärealistisia ja turhan radikaaleja. Uudet vaalit hyödyttäisivät ennen kaikkea vihreitä, vasemmistoa sekä maksimissaan yhtä kolmesta hallituspuolueesta. Perussuomalaisen eduskuntaryhmän kahtia repeäminen taas kuulostaa enemmän opposition fantasialta kuin todelliselta tapahtumalta. Mikäli tarkastelemme uutta tilannetta hyötynäkökulmasta, saamme astetta realistisempia vastauksia. Mikä on millekin puolueelle tosiasiallisesti hyödyllistä tai järkevää?</p><p>Keskustalla on käynnissä melko vaikeat hetket. Sote-uudistus takkuilee, puolueen kannatus ei ole viime eduskuntavaalien lukemissa, alkoholilainsäädännön uudistus kaatui Keskustan omaan veivaukseen eikä Juha Sipiläkään ole kansan keskuudessa erityisen suosittu henkilö.</p><p>Keskustalle olisi valtansa sementoimiseksi tärkeää saattaa sote-uudistus ja maakuntahallintomalli valmiiksi. Mikäli Keskusta lähtisi nyt uusiin vaaleihin, se tuskin kykenisi pienemmällä kannatuksella ja missään uudessa hallituskokoonpanossa saamaan nykyisenkaltaiseksi suunniteltua, itselleen edullista maakuntahallintoa läpi. Gallupien mukaan tuleva pääministeripuolue tulisi olemaan Kokoomus, ja on hyvin vaikea nähdä Kokoomuksen tukevan kepulaisen korkeita maakuntien määriä.</p><p>Mikäli hallitus päätettäisiin hajottaa, keskustalla olisi mahdollisuus ottaa uuteen kokoonpanoon mukaan nykyisessä tilanteessa todennäköisesti vain kristillisdemokraatit ja RKP. Ne eivät kuitenkaan korvaisi koossaan mitenkään perussuomalaisia. Ei olisi myöskään mitenkään varmaa, että hallitus olisi uudellakaan kokoonpanolla yhtään sen toimintakykyisempi. Perussuomalaisten päästäminen oppositioon hengähtämään ja kokoamaan rivejään olisi myös riski, joka saattaisi kostautua tulevissa eduskuntavaaleissa.</p><p>Kokoomuksella on Keskustaa parempi tilanne. Gallup-johto on selkeää, ja uudet vaalit saattaisivat tuottaa Kokoomukselle hyviä tuloksia. Kokoomus on kuitenkin sote-uudistuksessa liputtanut runsaasti valinnanvapauden puolesta. Valinnanvapaus tuskin tulisi nykyisellään toteutumaan juuri missään muissa hallituskokoonpanoissa. Tämä olisi Kokoomukselle suuri tappio. Puolueella tulisi olemaan myös ongelmia toteuttaa nykyistä jossain määrin oikeistolaista talouspolitiikkaansa muiden kuin nykyisten hallituspuolueiden kanssa.</p><p>Ideologista kiistaa tuskin tulemme näkemään. Halla-aho on talousoikeistolainen, maahanmuuttokriittinen sekä arvokonservatiivinen. Kokoomuksella on useita edustajia, joita voisi kuvailla nimenomaan samoilla termeillä. Kokoomuksella on myös liberaalisiipensä, mutta en näkisi mahdottomana tilannetta, jossa puolue alkaisi toteuttamaan yhä vahvemmin konservatiivista politiikkaa. Lisäksi on todettava, ettei Kokoomusta ole ennenkään näyttänyt haittaavan suuretkaan ideologiset hallituksensisäiset linjaerot - viime kerralla hallituskumppaniksi kelpasi jopa Vasemmistoliitto. Keskusta taas käytännössä porskuttaa lähes missä porukassa vain, kunhan tiettyihin kysymyksiin, kuten maataloustukiin tai hajautuspolitiikkaan, ei suuresti kosketa ja päätökset pysyvät yleisellä tasolla melko staattisina.</p><p>Hallituksenhajottamishumppaan puolueet saattavat ryhtyä korkeintaan nostaakseen omaa imagoaan tiettyjen ryhmien keskuudessa, ei minkään varsinaisen tarpeen vuoksi.</p><p>Perussuomalaisilta olisi erittäin epärationaalista mennä uusiin vaaleihin. Puolue menettäisi mahdollisesti peräti puolet edellisten vaalien kannatuksestaan, ja perussuomalaisen politiikan toteuttamisesta tulisi yhä mahdottomampaa. Kannattaa muistaa myös inhimillinen näkökulma - puolelta puolueen nykyisistä kansanedustajista lähtisi vaikutusvaltainen ja hyväpalkkainen työpaikka. En yllättyisi, mikäli moni perussuomalainen kansanedustaja olisi valmisi venymään periaatteistaan paljonkin asemansa säilyttääkseen. Vaalien jälkeen perussuomalaiset pääsisivät toki epäilemättä oppositioon, mutta ei ole missään määrin varmaa, että puolue kykenee kasvamaan Halla-ahon johdossa edes siellä.</p><p>Uskoakseni kaikki hallituspuolueet tiedostavat tämän ja muut mainitut asiat. Näiden kautta Keskustalla ja Kokoomuksella olisi erittäin hyvät mahdollisuudet hillitä Halla-aholaisia perussuomalaisia ja itselleen epäsuotuisten mielipiteiden esittämistä. Halla-aho ei voi myöskään yksin päättää mistään koko perussuomalaisen puolueen, saati sitten koko hallituksen linjoista. Halla-ahosta puhuttaessa on myös hyvä muistaa, ettei ole suinkaan varmaa, että hän luopuisi nykyisestä asemastaan MEPpinä ryhtyäkseen ministeriksi Suomessa.</p><p>Uskon, että julkisuuteen esitetyn, pakollisen &lsquo;alkujärkytyksen&rsquo; jälkeen tulemme lukemaan ulostuloja, joissa todetaan ennalta-arvattavia ympäripyöreyksiä. &ldquo;Asioista neuvoteltuamme olemme löytäneet yhteisen sävelen, ja hallitus voi jatkaa toimintaansa normaalisti&rdquo; on todennäköisin asiasisältö, jonka tulemme tulevina päivinä hallituspuolueiden puheenjohtajilta kuulemaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viime päivien aikana on julkisuudessa palloteltu monenlaisia skenaarioita, mitä Halla-ahon voitto tarkoittaisi Suomen politiikalle, hallitukselle ja perussuomalaisten jatkuvuudelle. On puhuttu hallituksen kaatumisesta, perussuomalaisten hajoamisesta ja mahdollisista uusista vaaleista.

Monet näistä näkemyksistä ovat nähdäkseni epärealistisia ja turhan radikaaleja. Uudet vaalit hyödyttäisivät ennen kaikkea vihreitä, vasemmistoa sekä maksimissaan yhtä kolmesta hallituspuolueesta. Perussuomalaisen eduskuntaryhmän kahtia repeäminen taas kuulostaa enemmän opposition fantasialta kuin todelliselta tapahtumalta. Mikäli tarkastelemme uutta tilannetta hyötynäkökulmasta, saamme astetta realistisempia vastauksia. Mikä on millekin puolueelle tosiasiallisesti hyödyllistä tai järkevää?

Keskustalla on käynnissä melko vaikeat hetket. Sote-uudistus takkuilee, puolueen kannatus ei ole viime eduskuntavaalien lukemissa, alkoholilainsäädännön uudistus kaatui Keskustan omaan veivaukseen eikä Juha Sipiläkään ole kansan keskuudessa erityisen suosittu henkilö.

Keskustalle olisi valtansa sementoimiseksi tärkeää saattaa sote-uudistus ja maakuntahallintomalli valmiiksi. Mikäli Keskusta lähtisi nyt uusiin vaaleihin, se tuskin kykenisi pienemmällä kannatuksella ja missään uudessa hallituskokoonpanossa saamaan nykyisenkaltaiseksi suunniteltua, itselleen edullista maakuntahallintoa läpi. Gallupien mukaan tuleva pääministeripuolue tulisi olemaan Kokoomus, ja on hyvin vaikea nähdä Kokoomuksen tukevan kepulaisen korkeita maakuntien määriä.

Mikäli hallitus päätettäisiin hajottaa, keskustalla olisi mahdollisuus ottaa uuteen kokoonpanoon mukaan nykyisessä tilanteessa todennäköisesti vain kristillisdemokraatit ja RKP. Ne eivät kuitenkaan korvaisi koossaan mitenkään perussuomalaisia. Ei olisi myöskään mitenkään varmaa, että hallitus olisi uudellakaan kokoonpanolla yhtään sen toimintakykyisempi. Perussuomalaisten päästäminen oppositioon hengähtämään ja kokoamaan rivejään olisi myös riski, joka saattaisi kostautua tulevissa eduskuntavaaleissa.

Kokoomuksella on Keskustaa parempi tilanne. Gallup-johto on selkeää, ja uudet vaalit saattaisivat tuottaa Kokoomukselle hyviä tuloksia. Kokoomus on kuitenkin sote-uudistuksessa liputtanut runsaasti valinnanvapauden puolesta. Valinnanvapaus tuskin tulisi nykyisellään toteutumaan juuri missään muissa hallituskokoonpanoissa. Tämä olisi Kokoomukselle suuri tappio. Puolueella tulisi olemaan myös ongelmia toteuttaa nykyistä jossain määrin oikeistolaista talouspolitiikkaansa muiden kuin nykyisten hallituspuolueiden kanssa.

Ideologista kiistaa tuskin tulemme näkemään. Halla-aho on talousoikeistolainen, maahanmuuttokriittinen sekä arvokonservatiivinen. Kokoomuksella on useita edustajia, joita voisi kuvailla nimenomaan samoilla termeillä. Kokoomuksella on myös liberaalisiipensä, mutta en näkisi mahdottomana tilannetta, jossa puolue alkaisi toteuttamaan yhä vahvemmin konservatiivista politiikkaa. Lisäksi on todettava, ettei Kokoomusta ole ennenkään näyttänyt haittaavan suuretkaan ideologiset hallituksensisäiset linjaerot - viime kerralla hallituskumppaniksi kelpasi jopa Vasemmistoliitto. Keskusta taas käytännössä porskuttaa lähes missä porukassa vain, kunhan tiettyihin kysymyksiin, kuten maataloustukiin tai hajautuspolitiikkaan, ei suuresti kosketa ja päätökset pysyvät yleisellä tasolla melko staattisina.

Hallituksenhajottamishumppaan puolueet saattavat ryhtyä korkeintaan nostaakseen omaa imagoaan tiettyjen ryhmien keskuudessa, ei minkään varsinaisen tarpeen vuoksi.

Perussuomalaisilta olisi erittäin epärationaalista mennä uusiin vaaleihin. Puolue menettäisi mahdollisesti peräti puolet edellisten vaalien kannatuksestaan, ja perussuomalaisen politiikan toteuttamisesta tulisi yhä mahdottomampaa. Kannattaa muistaa myös inhimillinen näkökulma - puolelta puolueen nykyisistä kansanedustajista lähtisi vaikutusvaltainen ja hyväpalkkainen työpaikka. En yllättyisi, mikäli moni perussuomalainen kansanedustaja olisi valmisi venymään periaatteistaan paljonkin asemansa säilyttääkseen. Vaalien jälkeen perussuomalaiset pääsisivät toki epäilemättä oppositioon, mutta ei ole missään määrin varmaa, että puolue kykenee kasvamaan Halla-ahon johdossa edes siellä.

Uskoakseni kaikki hallituspuolueet tiedostavat tämän ja muut mainitut asiat. Näiden kautta Keskustalla ja Kokoomuksella olisi erittäin hyvät mahdollisuudet hillitä Halla-aholaisia perussuomalaisia ja itselleen epäsuotuisten mielipiteiden esittämistä. Halla-aho ei voi myöskään yksin päättää mistään koko perussuomalaisen puolueen, saati sitten koko hallituksen linjoista. Halla-ahosta puhuttaessa on myös hyvä muistaa, ettei ole suinkaan varmaa, että hän luopuisi nykyisestä asemastaan MEPpinä ryhtyäkseen ministeriksi Suomessa.

Uskon, että julkisuuteen esitetyn, pakollisen ‘alkujärkytyksen’ jälkeen tulemme lukemaan ulostuloja, joissa todetaan ennalta-arvattavia ympäripyöreyksiä. “Asioista neuvoteltuamme olemme löytäneet yhteisen sävelen, ja hallitus voi jatkaa toimintaansa normaalisti” on todennäköisin asiasisältö, jonka tulemme tulevina päivinä hallituspuolueiden puheenjohtajilta kuulemaan.

]]>
2 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238249-halla-ahon-voitto-the-analyysi#comments hallitus Jussi Halla-aho Keskusta Perussuomalaiset Vaalit Sat, 10 Jun 2017 14:47:51 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238249-halla-ahon-voitto-the-analyysi
Venäjä ei todellakaan valloittaisi Suomea kahdessa päivässä http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231315-venaja-ei-todellakaan-valloittaisi-suomea-kahdessa-paivassa <p>Tällä hetkellä suurta turvallisuuspoliittista paniikkia herättää ruotsalaiskenraali <strong>Björn Anderssonin&nbsp;</strong><a href="http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ruotsalaiskenraali-venajan-joukot-suomen-lapi-parissa-paivassa/6306676">näkemys</a>, jonka mukaan Venäjä kykenisi hyökkäämään Suomen läpi Pohjois-Ruotsiin muutamassa päivässä.&nbsp;Väite on kuitenkin täysin absurdi, ja sitä on syytä tarkastella lähemmin.</p><p>Kuvattu skenaario vaatisi Suomelta käytännössä sitä, ettei se saisi organisoitua hyökkäyksen alettua minkäänlaista vastarintaa Venäjän hyökkäysreitille. Skenaariossa Venäjä kykenisi huristelemaan niin läpi erämaan kuin asutuskeskustenkin ilman, että se jumiutuisi mihinkään.</p><p>Suomessa on kuitenkin lukuisia nopeaan reagointiin tarkoitettuja joukkoja. Varuskunnissa ryhdytään parhaillaan kouluttamaan valmiuskomppanioita. Lisäksi löytyy maakuntakomppanioita, erikoisjääkäreitä, rajavartiolaitos, ilmavoimat, alati kasvava joukko nopean valmiuden sopimuksen allekirjoittaneita reserviläisiä sekä palveluksessa olevia varusmiehiä. Näillä joukoilla kyettäisiin hidastamaan hyökkäystä siihen asti, että Suomi saisi mobilisoitua muuta, laajempaa reserviä.</p><p>Venäjän pitäisi myös kyetä valmistelemaan hyökkäys täysin salassa Suomen, Ruotsin ja kaikkien muiden länsimaiden tiedustelulta.&nbsp;Suomen päihittäminen parissa päivässä vaatisi sitä, että Suomen koko sotilastiedustelu ei saisi mitään kautta informaatiota valtavasta Venäjän joukkojen keskittämisestä eikä mikään taho Suomessa aloittaisi vastatoimia. Hyökkäyksen pitäisi tulla täysin yllättäen rauhan aikana niin Suomelle kuin Ruotsille. Tämä ei kuulosta missään määrin uskottavalta.</p><p>Tilanteessa, jossa Venäjä haluaisi hyökätä Suomen läpi Ruotsiin, olisi Venäjä todennäköisesti sodassa valmiiksi jo muuallakin tai olisi ainakin ajautunut hyvin kiristyneeseen tilanteeseen. Sillä ei siis olisi mitenkään resursseja keskittää kaikkia maavoimien joukkojaan pelkästään Lapin alueelle. Tässä tilanteessakaan hyökkäys ei olisi yllätys, vaan Suomi olisi jo valmistautunut maasodankäyntiin kuukausia.</p><p>Vaikka Venäjä kykenisikin jollain täysin hämärällä tavalla iskemään Suomen läpi Pohjois-Ruotsiin, se ei mitenkään pystyisi hajauttamaan joukkoja niin, että hyökkäävän joukon huolto olisi turvattu. Suomi kykenisi iskemään hyvin vahvoilla joukoilla huoltojoukkojen sivustoille samalla, kun hyökkäävä osasto kuluttaisi voimiaan jatkuvissa taisteluissa Ruotsin alueella. Varmistaakseen huollon, Venäjän täytyisi raivata valtava käytävä keskelle Suomea. Tämä taas veisi aikaa ja valtavasti resursseja, eikä onnistuisi mitenkään muutamassa päivässä.</p><p>Olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin, mihin ihmeeseen Andersson perustaa väitteensä. Tämänhetkisten tietojen valossa lienee kuitenkin selvää, ettei maamme läpi tulla mitenkään parissa päivässä. Kansalaiset, voitte rauhoittua.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tällä hetkellä suurta turvallisuuspoliittista paniikkia herättää ruotsalaiskenraali Björn Anderssonin näkemys, jonka mukaan Venäjä kykenisi hyökkäämään Suomen läpi Pohjois-Ruotsiin muutamassa päivässä. Väite on kuitenkin täysin absurdi, ja sitä on syytä tarkastella lähemmin.

Kuvattu skenaario vaatisi Suomelta käytännössä sitä, ettei se saisi organisoitua hyökkäyksen alettua minkäänlaista vastarintaa Venäjän hyökkäysreitille. Skenaariossa Venäjä kykenisi huristelemaan niin läpi erämaan kuin asutuskeskustenkin ilman, että se jumiutuisi mihinkään.

Suomessa on kuitenkin lukuisia nopeaan reagointiin tarkoitettuja joukkoja. Varuskunnissa ryhdytään parhaillaan kouluttamaan valmiuskomppanioita. Lisäksi löytyy maakuntakomppanioita, erikoisjääkäreitä, rajavartiolaitos, ilmavoimat, alati kasvava joukko nopean valmiuden sopimuksen allekirjoittaneita reserviläisiä sekä palveluksessa olevia varusmiehiä. Näillä joukoilla kyettäisiin hidastamaan hyökkäystä siihen asti, että Suomi saisi mobilisoitua muuta, laajempaa reserviä.

Venäjän pitäisi myös kyetä valmistelemaan hyökkäys täysin salassa Suomen, Ruotsin ja kaikkien muiden länsimaiden tiedustelulta. Suomen päihittäminen parissa päivässä vaatisi sitä, että Suomen koko sotilastiedustelu ei saisi mitään kautta informaatiota valtavasta Venäjän joukkojen keskittämisestä eikä mikään taho Suomessa aloittaisi vastatoimia. Hyökkäyksen pitäisi tulla täysin yllättäen rauhan aikana niin Suomelle kuin Ruotsille. Tämä ei kuulosta missään määrin uskottavalta.

Tilanteessa, jossa Venäjä haluaisi hyökätä Suomen läpi Ruotsiin, olisi Venäjä todennäköisesti sodassa valmiiksi jo muuallakin tai olisi ainakin ajautunut hyvin kiristyneeseen tilanteeseen. Sillä ei siis olisi mitenkään resursseja keskittää kaikkia maavoimien joukkojaan pelkästään Lapin alueelle. Tässä tilanteessakaan hyökkäys ei olisi yllätys, vaan Suomi olisi jo valmistautunut maasodankäyntiin kuukausia.

Vaikka Venäjä kykenisikin jollain täysin hämärällä tavalla iskemään Suomen läpi Pohjois-Ruotsiin, se ei mitenkään pystyisi hajauttamaan joukkoja niin, että hyökkäävän joukon huolto olisi turvattu. Suomi kykenisi iskemään hyvin vahvoilla joukoilla huoltojoukkojen sivustoille samalla, kun hyökkäävä osasto kuluttaisi voimiaan jatkuvissa taisteluissa Ruotsin alueella. Varmistaakseen huollon, Venäjän täytyisi raivata valtava käytävä keskelle Suomea. Tämä taas veisi aikaa ja valtavasti resursseja, eikä onnistuisi mitenkään muutamassa päivässä.

Olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin, mihin ihmeeseen Andersson perustaa väitteensä. Tämänhetkisten tietojen valossa lienee kuitenkin selvää, ettei maamme läpi tulla mitenkään parissa päivässä. Kansalaiset, voitte rauhoittua.

]]>
93 http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231315-venaja-ei-todellakaan-valloittaisi-suomea-kahdessa-paivassa#comments Kotimaa Maanpuolustuskeskustelu Puolustusvoimat Suomen turvallisuuspolitiikka Turpo Venäjä Sat, 11 Feb 2017 17:58:26 +0000 Emil Sillanpää http://emilsillanpaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231315-venaja-ei-todellakaan-valloittaisi-suomea-kahdessa-paivassa