Sillanpääasema Pelkkiä objektiivisia tosiasioita

Venäjä ei todellakaan valloittaisi Suomea kahdessa päivässä

  • Yksinkertaistus siitä, miten Venäjän hyökkäävät sekä huoltavat joukot ottaisivat valtavasti osumaa.
    Yksinkertaistus siitä, miten Venäjän hyökkäävät sekä huoltavat joukot ottaisivat valtavasti osumaa.

Tällä hetkellä suurta turvallisuuspoliittista paniikkia herättää ruotsalaiskenraali Björn Anderssonin näkemys, jonka mukaan Venäjä kykenisi hyökkäämään Suomen läpi Pohjois-Ruotsiin muutamassa päivässä. Väite on kuitenkin täysin absurdi, ja sitä on syytä tarkastella lähemmin.

Kuvattu skenaario vaatisi Suomelta käytännössä sitä, ettei se saisi organisoitua hyökkäyksen alettua minkäänlaista vastarintaa Venäjän hyökkäysreitille. Skenaariossa Venäjä kykenisi huristelemaan niin läpi erämaan kuin asutuskeskustenkin ilman, että se jumiutuisi mihinkään.

Suomessa on kuitenkin lukuisia nopeaan reagointiin tarkoitettuja joukkoja. Varuskunnissa ryhdytään parhaillaan kouluttamaan valmiuskomppanioita. Lisäksi löytyy maakuntakomppanioita, erikoisjääkäreitä, rajavartiolaitos, ilmavoimat, alati kasvava joukko nopean valmiuden sopimuksen allekirjoittaneita reserviläisiä sekä palveluksessa olevia varusmiehiä. Näillä joukoilla kyettäisiin hidastamaan hyökkäystä siihen asti, että Suomi saisi mobilisoitua muuta, laajempaa reserviä.

Venäjän pitäisi myös kyetä valmistelemaan hyökkäys täysin salassa Suomen, Ruotsin ja kaikkien muiden länsimaiden tiedustelulta. Suomen päihittäminen parissa päivässä vaatisi sitä, että Suomen koko sotilastiedustelu ei saisi mitään kautta informaatiota valtavasta Venäjän joukkojen keskittämisestä eikä mikään taho Suomessa aloittaisi vastatoimia. Hyökkäyksen pitäisi tulla täysin yllättäen rauhan aikana niin Suomelle kuin Ruotsille. Tämä ei kuulosta missään määrin uskottavalta.

Tilanteessa, jossa Venäjä haluaisi hyökätä Suomen läpi Ruotsiin, olisi Venäjä todennäköisesti sodassa valmiiksi jo muuallakin tai olisi ainakin ajautunut hyvin kiristyneeseen tilanteeseen. Sillä ei siis olisi mitenkään resursseja keskittää kaikkia maavoimien joukkojaan pelkästään Lapin alueelle. Tässä tilanteessakaan hyökkäys ei olisi yllätys, vaan Suomi olisi jo valmistautunut maasodankäyntiin kuukausia.

Vaikka Venäjä kykenisikin jollain täysin hämärällä tavalla iskemään Suomen läpi Pohjois-Ruotsiin, se ei mitenkään pystyisi hajauttamaan joukkoja niin, että hyökkäävän joukon huolto olisi turvattu. Suomi kykenisi iskemään hyvin vahvoilla joukoilla huoltojoukkojen sivustoille samalla, kun hyökkäävä osasto kuluttaisi voimiaan jatkuvissa taisteluissa Ruotsin alueella. Varmistaakseen huollon, Venäjän täytyisi raivata valtava käytävä keskelle Suomea. Tämä taas veisi aikaa ja valtavasti resursseja, eikä onnistuisi mitenkään muutamassa päivässä.

Olisi mielenkiintoista kuulla tarkemmin, mihin ihmeeseen Andersson perustaa väitteensä. Tämänhetkisten tietojen valossa lienee kuitenkin selvää, ettei maamme läpi tulla mitenkään parissa päivässä. Kansalaiset, voitte rauhoittua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (93 kommenttia)

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Kyllä ne nyt Venäjän Helsingin lähetystössä säikähtävät ja lähettävät pikasanoman Moskovaan Suomen valloittamisen perumiseksi.

Kiitos Emil Sillanpää, kyllä nyt helpotti.

Käyttäjän emilsillanpaa kuva
Emil Sillanpää

Mukavaa tuoda helpotusta kansalaisen iltaan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Lintunen elää vielä Neuvostoöiiton ajassa.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"Tämänhetkisten tietojen valossa lienee kuitenkin selvää, ettei maamme läpi tulla mitenkään parissa päivässä. Kansalaiset, voitte rauhoittua."

- Emil Sillanpää ei ehkä ihan ansaitse kirjallisuusnobelia tuosta valtiomiesmäisestä lauseesta, mutta tuohan se kyllä helpotusta kansalaisille, kiitos! Myös syksyllä 1939 oltiin varsin arvovaltaisissa silloisissa vihreissä piireissä mm. maalaisliiton eduskuntaryhmässä aika kattavasti sitä mieltä, ettei suuri itänaapurimme uhkaa Suomea, joten puolustusvoimien lentokonehanke tyrmättiin turhana ja kalliina.

Ja hyvinhän sitten ihan vaan kokardin ja kiväärinkin avulla selvittiin Suomen suuressa isänmaallisessa puolustussodassa 1939 - 44: Suomi-neitoa ei vallattu parissa viikossa Stalinin syntymäpäivälahjaksi eikä edes katkaistu kahtia niin kuin Stalin ja Hitler olivat jakaneet Puolan. Ainoastaan Viipurin lääni ja Sallan itäosat ja Petsamo menetettiin toistaiseksi. - Ja nyt sitten itsenäisyytemme SUOMI 100 -juhlavuonna 2017 ystävällinen demokraattinen Venäjä lienee sikäli tyytyväinen nykyisiin aluelaajennuksiinsa Ukrainan ja Georgian ym. suunnilla, että meillä naapurisuhteitamme vaalineilla on hyvin perusteltu syy odotella omia alkuperäisiä alueitamme takaisinsaataviksi synttärilahjana, ks. Suomineito täyttää pian 100 vuotta - olemmekohan valmiit > http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Vihervasureiden turvallisuus- ja talouspolittiset arviot ovat yhtä tyhjän kanssa,
-ovat suorastaan vaarallisia!

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Reserviläisten peruskunto on niin heikko että vastarinta olisi sama kuin itsemurha.

Tarvitsemme ydinasepelotteen joka laittaa Venäjän ruotuun.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Oletko Keijo ihan varma? Huonokuntoisia toki löytyy, mutta moni harrastaa liikuntaa läpi elämänsä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#4
Venäjän reservi on kaikki lähes huippuunsa viritettyjä urheilijoita. Kukaan ei niistä edes ryyppää tai polta.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen
Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Sillanpää lienee perivihreään tyyliin siviilipalvelusmies. Ainakin tämän kuvan saa lukiessaan Sillanpään arvioita Venäjän iskukyvystä.

Hyökkääjä tuskin etenee Raatteentietä pitkin invaasioon lähtiessään ja marssita kahta divisioonaa kapeaa tieuraa pitkin ilman sivustavarmistuksia. Jotain talvisota opetti myös rajalinjan toisella puolella. Ainakin soittokunta jätettäneen odottamaan kotirintamalle.

Venäjä kykenee järjestämään nopealla aikataululla varsin mittaviakin sotaharjoituksia. Sellaisesta voidaan helposti järjestää "false flag" operaatio. Harjoituksesta ilmoitettaisiin Etyjin sopimuksen mukaisesti Natolle yms. Kukaan ei lännessä nosta harjoituksen johdosta valmiuttaan.

Näin voidaan mobilisoida kymmenien tuhansien miesten ja satojen hävittäjäkoneiden operaatio, jossa voidaan samalla siirrellä suuriakin ohjusyksiköitä ilman, että hälytyskellot soivat.

Tänne jo hyvissä ajoin, jopa vuosia ennen invaasiota sijoitetut erikoisjoukot aloittavat samanaikaiset operaatiot ympäri Suomea katkaisten puhelinliikenteen ja sähköt koko valtakunnan alueelta ja miehittävät mm. strategisesti tärkeät tieurat ja ottavat haltuunsa eduskunnan, Pasilan poliisitalon, YLE:n tilat sekä suluttavat Helsingissä mm. Santahaminaan johtavan tieuran. Sama toistuu myös muissa varuskuntakaupungeissa.

Ohjusisku toisensa jälkeen moukaroi varuskuntia, jossa nopean toiminnan joukot siirtyvät nopealla aikataululla oikosääristen komppanioihin. Suurin osa Horneteista tuhotaan siiloihinsa tai niitä ei saada ulos niistä.

Ensi-iskuun ei tarvita raskasta kalustoa.

Sitä alkaa vyöryä maahan raskaiden Antonov AN-225 kuljetuskoneiden mukana SU-27 ja MIG-35 hävittäjien tukiessa kuljetuksia. Samaan aikaan rajalinja ylitetään useista kohdista nopeiden motorisoitujen joukkojen voimin. Niitä suojaavat MI-24 Hind ja KA-50 tulitukikopterit. Lisää joukkoja tuodaan myös kuljetuskoptereilla, joita venäläisillä riittää.

Säilyneet Hornetit pidetään etäällä S-400 ilmatorjuntaohjuksilla ja Tunguska it-vaunuilla.

Ikävä kyllä nykyisen kaltainen Suomi on suupala Venäjän uudistuneelle armeijalle. Yhä ahtaammalle tulemme jäämään, kunhan Venäjän armeija saa Armatat, Su-T50 hävittäjät yms.

Lapsen usko on hellyttävää, mutta pessimisti ei pety.

Venäjällä lienee kuitenkin sama ongelma kuin länsimaissa. Nuorisoa on vaikea innostaa suureen isänmaalliseen sotaan, jonka seurauksena pitäisi miehittää rauhaa rakastava Suomi. Nuorisolle on helpompi myydä se ajatus, että Venäjä ottaa takaisin ne alueet, jotka se menetti Neuvostoliiton hajotessa.

Mutta millä markkinoida leningradilaisnuorelle, joka on matkustellut kymmeniä kertoja Suomessa, se ajatus, että Suomi on vihollinen, joka on murskattava?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Tulipa heti turvallinen olo kun vihreä perusjamppa löi kenraalin strategiatietämyksen laudalta.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Venäjän ei tarvitse vallata se sanoo.
Turkki ampui venäläiskoneen alas ja Erdogan sai kutsun Moskovaan.
Erdoganista tuli Venäjän kaveri lähi-idässä ja joutui myöntymään yhteistyöhön ja Assadin vallasssaoloon.
Venäläiseen mentaliteettiin kuuluu suomalaisille vieras kosto ja nyt Venäjä tappoi tahallaan kaksi turkkilaista sotilasta.
(tämän kertoi kreikkalainen ystäväni joka kertoi Kreikassa olevan saman uskonnon lisäksi venäläisten samasta kostomentaliteetista)
Kreikalla on ollut häiriöitä Turkin kanssa Turkin mantereen lähellä olevista saarista ja Kreikan ulkoministeri otti yhteyttä Lavroviin ja kreikkalaiset saivat asiansa järjestykseen.
Kreikka käy kauppaa Venäjän kanssa kaukasuksen kautta ja vuorostaan jos Valio alkaisi toimittaa juustoa Pietariin Valkovenäjän kautta Suomessa nousisi suuri häly sopimattomuudesta.
Etelä-europpa on aivan toinen maailma kuin kahden päivän ruotsalaiset.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Äläpäs Pasi lyttää Emiliä pelkältä mutu-tuntumalta! (Kts. 16.)
Ei kai ruotsalaiskenraalin lausuma ole Sinullekaan mitään "jumalansanaa"?

En minäkään erikoisemmin suosi vihreitä poliitikkoja (enkä vihreitä miehiäkään), mutta kyllä mielestäni Emil Sillanpään blogissa on paljon asiaakin.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

"Mutta millä markkinoida leningradilaisnuorelle, joka on matkustellut kymmeniä kertoja Suomessa, se ajatus, että Suomi on vihollinen, joka on murskattava?"

Harvinaisen naiivi kysymys. Jos Kreml käskee, niin siinä ei silloin paljon sen leningradilaisnuorukaisen mielipidettä kysytä yhtään.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kysymys on puhtaasti sotilaiden motivaatiosta ja motiiveista taistella.

Talvisodassa venäläiset hyökkäsivät vodkan voimin ja siinä sitä oli suomalaisilla konekiväärimiehillä ihmettelemistä kun osa hyökkääjistä kaatui silkkaa humalaansa luodin koskematta.

Stalingradin taistelun yksi myyteistä oli mm. se, että venäläisillä sotilailla oli konekiväärit sekä edessään että takanaan. Vetäytymisen mahdollisuus suljettiin näin pois.

Sotilasta voi motivoida monin tavoin, mutta paras motivaatio taistella on aina ollut kotiaan puolustavalla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo skenaariosi sisälsi hiukan lennokkaita oletuksia Suomessa jo vuosia elelleistä venäläissotureista, joilla olisi hallussaan tarvittavaa välineistöä toteuttaa kuvailemasi sabotaasi- ja militaarityöt maan laajuisesti.

Myös kuvailemasi rajan takaa tuleva hyökkäys vaikuttaisi melko massiiviselta ja kalliilta. Siitäkin huolimatta saattaisi se kaksi päivää hurahtaa hiukan liian nopeasti.

Kyllähän suurvalta tänne tulee, jos todella haluaa. Puolustusvoimien tehtävänä on ennen kaikkea torjua sitä haluttavuutta. Mitenkäs hyvin Venäjä on Ukrainassa pärjännyt, kun itäisemmässäkin osassa vielä taistellaan ja Minskin sopumkseenkin piti taipua?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Laitoin hieman vastinetta kansalliskirjailija Ilkka Remekselle.

Mutta Juha hyvä, todistapa teoriani vääräksi, en pistä sitä lainkaan pahakseni, jos onnistut siinä. Miksi venäläiset ovat jo vuosia ostaneet kiinteistöjä strategisesti tärkeiden kohteiden läheisyydestä? Miten pois suljet sen, että naapurissa asuva mukavanoloinen ja sujuvaa suomea puhuva Sergei ei olekaan Spetsnaz-koulutettu erikoissotilas.

Hyökkäys tulee aina kalliiksi. Jonkun laskelman mukaan hyökkääjällä tulisi olla vähintäänkin kolminkertainen ylivoima, jotta hyökkäyksellä on edes pieni mahdollisuus menestyä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #10

Kyllä tuollaisen solutusteorian esittäjällä se todistustaakka on. Jos teorisoisin, että täällä on korpien kätköissä piniä vihreitä marsilaisia, niin et varmaan pitäisi ymmärrettävänä, että SINUN pitäisi todistaa teoriani vääräksi.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen Vastaus kommenttiin #12

Suomalaisilta moottoripyöräjengiläisiltä takavarikoitiin joku aika sitten venäläisvalmisteisia AK74SU rynnäkkökivääreitä, joita mm. Venäjän erikoisjoukot käyttävät.

Jos mp-jengi saa niitä käsiinsä Suomesta, niin niiden maahantuonti ei liene mikään ongelma venäläisille esim. diplomaattikonteissa, joihin ei tulli, RVL tai poliisi pääse käsiksi. Samalla kontissa tulevat miinat, räjähteet ja singot.

Nämä ovat vain teorioita, mutta näin se oikeasti menisi.

Jehovan todistajia siteeraten: "herätkää!"

PS. Huolestuimme kun Suomeen tuli kolmekymmentä tuhatta nuorta miestä Irakista.

Emme ole huolissamme, vaikka täällä on kymmeniä tuhansia nuoria miehiä Venäjältä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #13

Näinkin, ja ohjukset menisi rekoissa spektaakkelirekvisiittana siihen areenaan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #12

Minäkin olen esittänyt erinäisiä solutussuunnitelman viittavia kommenttejä toisella poikien sotaleikkitantereella, mutta en minään todistettavissa olevana faktana vaan juonittelun mahdollisuutena. Strategisiä tempauksia varmaan riittä rajan toisella puolella. Luulen,että sielläkin kenraalit tekevät suunnitelmia ihan huvikseenkin.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #10

Remeksen skenaarion suurin heikkous oli suomalaisten uskomaton passiivisuus. Ei siinä kauan nokka tuhisisi, kun esimerkiksi meikäläiset joukot kävisivät ratsaamassa nuo kiinteistöt (juu, kyllä niiden sijainti on sotilastiedustelullamme tiedossa). Ja vaikka kuinka olisi tiedonkulku vaikeaa, niin tuollaisessa tilanteessa olisi aika hintelää olla venäjää puhuva maassamme. Korpilaki toimisi nopeasti ja armottomasti.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Kuikka ei ymmärrä Venäjän tavoitteita Itä-Ukrainassa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Krimi otettiin varsin näpsäkkästi haltuun. Ehkä Ukrainan itäosien sisällisodan luonne halutaankin ylläpitää mahdollisimman pitkään.

Käyttäjän emilsillanpaa kuva
Emil Sillanpää

Hieno oletus sieltä pelkän puoluetaustani perusteella. Olen reservin vänrikki, RUK käyty sissikomppaniassa. Lisäksi olen työskennellyt sopimussotilaana.

Kummallista olettaa myös, että Suomen sotilastiedustelu olisi auttamattoman tietämätön siitä, onko milloin mikäkin pelkkä harjoitus vai hyökkäys. Venäjä ei myöskään hyökkää täysin yllättäen, vaan ennen sotilaallisen voiman käyttöä tulee harmaa vaihe, jonka aikana Puolustusvoimat aloittavat varautumisen. Tällöin toki myös naapurin harjoituksia tarkkaillaan yhä tarkemmin.

Venäjä tulisi iskemään toki valmiiksi sijoitetuilla joukoillaan Suomessa, mutta kuvailemasi kaaos on melko epätodennäköinen. Strategisesti tärkeitä kohteita suojataan tilanteen kiristyessä yhä vahvemmin.

Skenaariossasi Suomi tuntuu olevan myös ainoa Venäjän hyökkäyksen kohde. Suomi ei tietenkään pysty yksin pärjäämään Venäjää vastaan, vaan kaikki realistiset kriisiskenaariot lähtevät siitä, että Venäjä joutuu keskittämään joukkojaan myös muualle kuin Suomen rajalle.

Olisi kummallista kuvitella konflikti, jossa vastakkain olisivat vain Venäjä ja Suomi, irrallaan muusta maailmasta. Venäjä tuskin haluaa käyttää esimerkiksi puolta pitkän kantaman ohjusreservistään vain Suomea vastaan tai keskittää kaikista iskukykyisimpiä joukkoja Suomen rajalle. Pääosa Venäjän armeijan kalustosta on kuitenkin vanhempaa laatua suurine korjausvelkoineen. Asiat on sijoitettava aina suurempaan turvallisuuspoliittiseen kontekstiin.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

"Olisi kummallista kuvitella konflikti, jossa vastakkain olisivat vain Venäjä ja Suomi, irrallaan muusta maailmasta."

Ei ollenkaan. Kasakka ottaa sen, mikä on heikoimmin kiinni. Ukrainan ja Valko-Venäjän jälkeen vuorossa saattaa hyvinkin olla Suomi. Siinä vaiheessa Venäjän ei vielä tarvitse sotia muilla rintamilla, ja operaatio ehkä näyttää Putinin laskelmissa hyvinkin kannattavalta.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Mitä ajattelet siitä, jos meillä olisi ”härkäpari” presidenttiparina? Miten arvioisit sen vaikuttavan suurempaan turvallisuuspoliittiseen kontekstiin? Itse ulkopuolisena näkisin Kremlin näkövinkkelistä katsottuna, että länsinaapuri on ”pellevaltio.” Jo tälle kaksoiskansalaisuustouhuilulle on varmasti itänaapurissa naurettu makeat naurut jalkaväkimiinoista nyt puhumattakaan.
Hyväntahtoisuuden osoituksena Halonen sai aikanaan lahjaksi kissan. Kissa on tunnetusti eläin, jota ei määräillä.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Leningradilaisnuoria ei ole. Nuorimmat Leningradissa syntyneet täyttävät tänä vuonna 26 vuotta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Jos ollaan tarkkoja, niin Leningradin oblast on edelleen olemassa...

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Ihan oikein jättää soittokunta kotiin, jos se on huono. Muistelen lukeneeni jostain sotaselvityksestä miksi sota tuli hävittyä. Oli kuulemma niin hemmetin huono soittokunta.

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Sun ei kannata ottaa videopelejä noin tosissasi. Kas kun ei Syyriassa eikä Afganistanissa toteutunut yksikään noista visioista.
Jemenissä taas nähtiin miten USA Seals ihmemiehet nippa nappa selvis himaan iskussaan.
Kun viittä miestä siirretään yli viisi metriä niin jotain menee pieleen. Ja venäläisillä tunnetusti niin käy helposti.
Suomalaisilla on himassa 2.5 miljoonaa asetta ja jos nyt jokin tuollainen videopeliunelma toteutuisi niin Mites ne jälkilöylyt?
Minusta Suojeluskunnat on perustettava uudelleen ja niiden suomalaissyntyisille , asevelvollisuuden kunnolla suorittaneille jäsenille on testien jälkeen annettava rynnäkkökiväärit kotiin.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Jos Venäjä ilmoittaisi järjestävänsä esim. 50.000 miehen sotaharjoituksen Suomen rajan tuntumassa, siihen ei uskallettaisi reagoida julkisesti juuri mitenkään, koska pelättäisiin, että näkyvä varautuminen osoittaisi, ettei Suomi sittenkään usko virallisen liturgian mukaisiin "hyviin ja ongelmattomiin suhteisiin".

Tällainen typeryys/pelkuruus tarjoaa Venäjälle erinomaisen tilaisuuden yllättää Suomi housut kintuissa. Jopa koko Suomen nopea valtaaminen varmaan onnistuisi tällaista taktiikkaa hyväksi käyttäen. Kyse on vain siitä, kuinka suurta voimaa tänne kohdistettaisiin.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Ei siihen julkisesti reagoida vaan sotilaalisesti. Keskiverto jannu ei edes huomaa milloin harmaa vaihe alkaa

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Milloin Suomi viimeksi harjoitteli liikekannallepanoa suuressa mittakaavassa? Puolustuksemme nojaa vahvasti olettamuksiin että armeijalla on aikaa suorittaa mittava liikekannallepano sillä aikaa kun diplomaatit neuvottelevat. Venäjä on maskirovkan mestari ja osaa kyllä verhota aikeensa niin hyvin ettei mitään "harmaata vaihetta" edes huomata.

Käyttäjän ValluNovanto kuva
Vallu Novanto Vastaus kommenttiin #55

Useamman kerran käynyt kertaamassa ja joka kerralla jossain määrin oli kyse myös joukon perustamisesta.
Muutamalla kerralla sijoitus oli jotain ihan muuta kuin omasi, mutta silloin harjoiteltiin kai säveltämistä. Joka tehtävään on ohjenippu, jolla homma hoituu, vaikka ei olisi mitään kokemusta juuri kyseisestä hommasta ja joukossa miehiä joilla se kokemus on. Muutamassa tunnissa kokoontumisesta olet lähdössä varikon kautta joukkosi kanssa 12 päivän retkelle toiselle puolelle Suomea. Vuosikymmenet on harjoitettu varusmiehiä ja reserviläisiä. Joka harjoitus käydään läpi ennen , aikana ja jälkeen. Jokaisesta opitaan ja parannetaan ja modifioidaan materiaaliin ja koulutuksiin sopiviksi. Omat kertaukset Hyrylässä, Helsinki-Vantaalla, Hyvinkäällä, Räyskälässä, Upinniemessä, Ylämyllyllä, Kokkolassa ja Lohtajalla. Vain Lohtajalle meni yli 24 h, mutta jotain tehtiin jo matkallakin.
""
Sinä tiedäthän veikko mun vierelläin,
mikä retkemme tänne toi.
Ilomielin me riensimme sinnepäin,
missä yhteinen kutsu soi. ""

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen Vastaus kommenttiin #55

Mitä tarkoittaa "liikekannallepano" tänä päivänä. Voihan sitä sanaa käyttää, mutta toiminto on aivan toisenlainen, kuin aikoinaan.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Suomi on niin kallis maa, että sen puolustamiseen ei auta mikään muu kuin rehellinen puhe ja tosiasioiden myöntäminen.
Venäjällä on 60- kertainen sotilaallinen ylivoima Suomeen nähden. Joku sanoikin, että jo Pietarin poliisivoimat olisi kova
vastus Suomen armeijalle.

Kello on nyt 21.50. Jos Venäjä päättäisi laukaista klo 22.00 vaikkapa 100 tarpeeksi voimakasta ohjusta Suomen varuskuntiin, sotilaslentokentille ase- ja ammusvarastoihin yms niin mitä Suomi tekisi?

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Juuri tämän takia Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon jo 20 vuotta sitten.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#14

Todellisuudessa meillä ei ole hätää. Niin kuin Marko Grönroos sanoi, sodan syy puuttuu.

Talvi- ja jatkosota vertaukset saisi jo haudata. Niissä Suomi teki sankaritekoja silloin, niissä olosuhteissa. Nyt meidän tehtävämme on olla joutumatta sellaisiin tilanteisiin. Tähän on loistavat mahdollisuudet tänään.

Historian tiedot ovat arvokkaita, mutta vain oikein käytettyinä,
Eilen joku mahdollisesti maanpuolustusälykkö, sanoi radiossa sanoi että sotahistoria on suomalaisen miehen suuri sairaus.

Paras lause minkä rintamalla olleet ovat tuoneet meille on :
Älä tapa.

Käyttäjän ValluNovanto kuva
Vallu Novanto

Suomen raskaalla saadaan tuloteille ja silloille sellaista kuoppaa, ettei siellä ripaskaa tanssittaisi. Meillä on raskasta kraanaatinheitintä ja tykkiä paljon enemmän kuin Venäjällä Suomen rajalla. Ammuntojen koordinaatit on tiedossa, ettei tarvittaisi kuin tulta munille. Suomi on täynnä järviä ja soita, kulkuväylät on kapeita ja helppo katkaista. Tämä on tarkaan suunniteltu. Monestako sadasta tuhannesta kodista löytyy aseita, sen käyttötaito ja maaston tuntemus. On ihan eri asia ajella auringonpaisteessa dyyneillä kuin tulla tänne taisteluiden kannalta vaikeampaan maastoon . Dyyneillä ja aroillakin tuntuvat separatistit olevan jumissa vuositolkulla. Lisäksi jos aikomus olisi ylläpitää miehitystä, ei siihen muutama tuhat riitä mihinkään ja jatkuvaa tappiota olisi tiedossa. Suomi on iso maa. Stingereitä senverran, ettei ihan mitenvaan lenneltäisi. Ei ole viimeaikoina pyörinyt Migejä tai Sukhoita Turkin lähellä. Suomenkin ohjuksilla pääsee reilun sata kilsaa naapuriin huoltoja tuhoamaan. Ja mitä saisivat, vihaisen velkaisen kansan. Haluaisivatko maksaa velkamme? Saisivatko Talvivaaran tuottamaan, eihän Suomeen hyökkäämällä saisi mitään , mistä Venäjälle olisi iloa. Sitäpaitsi tavallinen venäläinen on tolkku ihminen, vetää kalsarikännit siinä missä suomalainenkin. Miksi meidän pitäisi sotia??

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Tuskin Venäjä lähtisi vain tunkeutumaan Lapin läpi, mistä tietenkin olisi seurauksena ongelma, kun Suomi saisi mobilisoitua armeijansa. Kyllä se olisi pakko tehdä niin, että koko Suomi otettaisiin yllätyksenä, kuten Ari Pesonen arvelee.

Suomi on ehkä mahdollista vallata helposti, jos pikaharjoituksen sijaan ryhdytäänkin tositoimiin. Täytyisi vaan sitoa Suomen joukkojen kokoaminen parin päivän ajaksi. Sekin tosin edellyttäisi laajaan sabotaasiin ja tärkeiden kohteiden ottamiseen kykenevää verkostoa Suomessa. Maantiet ovat aika tukossa jonkun tunnin ajan, jos keskeisille silloille on kaatunut pari venäläistä rekkaa täydessä teräspalkkilastissa.

Vaikeaa tuollaisissa operaatioissa on, että mitä enemmän niissä on porukkaa, sitä todennäköisempää on, että joku antaa jonkinlaisen varoituksen. Tarvittaisiin ehkä satojen tai tuhansien agenttien verkostot. Kannattaa kuitenkin muistaa, miten Tsekkoslovakian miehitys 1968 alkoi. Ensin saapui lentokoneellinen siviilipukuisia sotilaita ottamaan Prahan lentokenttä. Sen jälkeen alkoi virrata ilmateitse ja rajan yli lisää joukkoja – kaikkiaan puoli miljoonaa miestä ja yli 6 000 panssarivaunua. Operaatiosta kyllä saatiin nimetön ennakkovaroitus – keskiyöllä 6 tuntia ennen operaation alkua.

Nykyisellään Venäjällä on kapasiteetti siirtää ilmateitse ehkä 50 000 laskuvarjojääkäriä Suomeen muutaman tunnin aikaskaalalla, mukana myös panssaroituja ajoneuvoja. Niillä saataisiin Suomen joukot sidottua ja keskeiset sillat ehkä turvattua päiväksi-pariksi. Sitten siirrettäisiin ne muut joukot. Ne eivät todellakaan olisi rajan takana odottelemassa.

Suomesta eteenpäin ei Skandinaviassa sitten olisikaan oikein mitään vastusta. Ruotsiin menossa on tosin pieniä kysymyksiä: miten vaikkapa Torniojoen yli ajateltiin päästä jos joku onnistuukin räjäyttämään ne sillat? Miehistöä kyllä saa yli, mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Koko invaasio voisi kaatua muutaman sillan suojaamiseen. Siksi arvelenkin, että Ruotsikin otettaisiin noilla ilmajoukoilla, ehkä samalla aikaa kuin Suomi.

Suurin ongelma yllätyshyökkäyksessä epäilemättä on se, että Venäjän hallinnon täytyisi jollain lailla oikeuttaa toimi kansalleen ja oikeutus täytyisi pohjustaa jotenkin. Näin on ollut kaikissa aiemmissakin konflikteissa, vaikka oikeutukset ovatkin usein olleet tekaistuja. Tällä hetkellä ei ole mitään merkkejä sellaisen oikeutuksen olemassaolosta. Sodan syy puuttuu.

Sinällään täysin puskastakaan tulleet yllätyshyökkäykset eivät toki ole tavattomia.

Käyttäjän TimoKohvakka kuva
Timo Kohvakka

Minäkin olen miettinyt tätä oikeutuksen merkitystä sodan aloittamiselle. Ohjukset ja lennokit poistavat osaksi tämän ongelman, koska silloin sota ikään kuin ulkoistetaan henkisesti muualla käydyksi virtuaalisodaksi. Olenkin mielessäni pähkäillyt että tästä syystä Venäjä voi laskea ohjuksien varaan oletettua enemmän.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Niinpä niin, tuhat kuljetuskonetta ja käytännössä kaikki neukk.. eh, siis Venäjän laskuvarjojoukot muutamassa tunnissa Suomeen. Ihan ilman varoitusta tietenkin.

Venäjällä on helkkarin pelottavat erikoisjoukot, sekä jonkin verran eliittijoukkoja. Mutta se varsinainen massa... se on kuraa, jolle suomalainen reserviläinen muodostaisi todella ikävän vastuksen.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Mikähän olisi heidän kohteensa ja montako päivää meinaisivat pysyä hengissä ilman huoltoa ja majoitusta?
Suomessa on runsaasti olalta ammuttavia IT-ohjuksia. Osaan itsekin ampua sellaisella. Kaipa se veli venäläinen on huomioinut senkin - tämän keskusteluketjun kirjoittajat eivät ole.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #34
    «Mikähän olisi heidän kohteensa ja montako päivää meinaisivat pysyä hengissä ilman huoltoa ja majoitusta?»

Yllätyshyökkäyksessä olisi siis kolme komponenttia: siviilipukuisina tulleet erikoisjoukot, nopeat maahanlaskujoukot ja pääjoukot.

Erikoisjoukkojen kohteina siis olisivat jotkin keskeiset lentokentät, tieverkon pullonkaulat, sähkö- ja tietoliikenneinfra ja ilmapuolustus. Niiden tarkoituksena olisi lamauttaa nopeimmat puolustustoimet noin parin tunnin mittakaavassa, kunnes nopeat maahanlaskujoukot ovat päässeet laskeutumaan ja asemiin.

Maahanlaskujoukkojen päätehtävä olisi vastaavasti sitoa Suomen aktiiviset puolustusvoimat, kunnes pääjoukot pääsevät paikalle parin päivän aikana. Tuo Venäjän 50 000 vahvuiset laskuvarjojoukot on siis selvästi enemmän kuin mitä Suomessa on toimintavalmiita joukkoja ja se voisi joten kuten riittää tuohon sitomiseen. Ne myös varmistaisivat tärkeimmät lentokentät ja valtaisivat jotkin keskeiset hallintokeskukset, mahdollisesti Helsingin keskustan. Samalla reserviläiset eivät pääsisi yhtään mihinkään eli Suomi olisi täysin kantahenkilöstön ja varusmiesten varassa.

Kyllä reppuun mahtuu ruokaa muutamaksi päiväksi. Tietenkin jos pääjoukkojen saapuminen saataisiin jollain tapaa estettyä tai hidastettua, tilanne kävisi maahanlaskujoukoille ikäväksi.

Hyvin vaarallinen tuollainen operaatio tietenkin olisi, jos siitä saisi minkäänlaisen ennakkovaroituksen, mikä olisi aika todennäköistäkin. Mutta kyllä se teoriassa mahdollinen on. Sen vuoksi näistä Venäjän rajan tuntumassa järjestettävistä suurista sotaharjoituksista ollaan aika huolissaan.

Todennäköisempi ja sotamatematiikalla helpommin laskettava on jonkinlainen area denial -skenaario, jossa Suomi katkaistaan ulkomaailmasta. Yhteiskunta pysähtyy ja Suomi saa aivan rauhassa laittaa armeijansa kokoon, mutta varsinaista hyökkäystä ei koskaan tule. Sellaisessa tilanteessa Suomen kanssa voi olla helpompi neuvotella...

    «Suomessa on runsaasti olalta ammuttavia IT-ohjuksia.»

Sinällään ne ehkä teknisesti toimisivat maahanlaskun lentokalustoa vastaan aika hyvin, koska suurin osa siitä joutuu lentämään aika matalalla (kuljetuskopterit ja laskuvarjojoukoistakaan tuskin kovin suuri osa pystyy hyppäämään kovin korkealta). Sellaisilla myös hyvin estää liikenteen lentokentille.

Hankaluutena on, että jos tullaan tuollaisella parin tunnin mittakaavan yllätyshyökkäyksellä, niitä ei ehditä edes hakemaan varastoista, saatikka että päästäisiin kunnollisiin asemiin ja saataisiin komentoverkko toimimaan sillä tasolla, että tiedettäisiin mitä sopii ampua. Jos hyökkäys tehtäisiin pilvisellä ja vieläpä sateisella säällä, ilmatorjunta olisi merkittävästi hankalampaa, joskin voi olla, että kuitenkin haluttaisiin hyvä sää.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Suomen reserviläisillä ei ole minkäänlaista sotakokemusta kun taas Venäjällä on huomattava määrä eri sodissa palvelleita sotilaita. Suomalaiselle reserviläiselle muodostaisi ikävän yllätyksen Venäjän yksiköiden tulivoima. Oletko mahdollisesti huomannut että Venäjän armeija järjestää vuosittain valtavia sotaharjoituksia, Viime syksynä Venäjä keskitti hyvin nopeasti Latvian rajan läheisyyteen suuria yksiköitä sotaharjoituksissaan. Saman aikaisesti Suomen ilmavoimista 5 Hornettia olivat Gotlannilla harjoittelemassa Ruotsin ilmavoimien kanssa toimien "vihollisina".

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ja sotaleikit jatkuu, välillä näinkin päin.

Piristävää kuitenkin välillä, että nämä natokiimaiset eivät ole pääosassa, kommentiketjussa tottakai kuitenkin. :)

Jatkaakaa leikkiä, nyt vaan odottelemman koska hunnit hyökkää, achtung!

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Minkä ihmeen vuoksi Ritala pyörit kannanottoinesi näillä maanpuolustusta käsittelevillä sivuilla kun ottaa noin koville?!!
Ota kantaa pitsinnypläykseen tai puutarhanhoitoon, jos ne ovat lähempänä ajatusmaailmaasi. Eivät ainakaan ole sinulle liian sotaisia asioita.
Tai kirjoita kirjoista, koska näyt olevan niiden kanssa tekemisissä.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Halutessaan Venäjä vallottaisi Suomen puolessa päivässä.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#23

>Halutessaan Venäjä vallottaisi Suomen puolessa päivässä.

ooo

Arviot vaihtelevat muutamasta tunnista muutamaan päivään.Sotilaat sen tietävät. Mm Sotakorkeakoulussa tästä puhutaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ruotsalainen kenraali on oikeassa väitteessään, että Venäjä voisi saavuttaa 1-3 päivässä pohjoisen Ruotsin Suomen Lapin kautta tehtävällä hyökkäyksellä.

Venäjä ei varmaankaan ko. tilanteessa hyökkäisi pelkästään Lappiin, vaan Etelä-Suomeen kohdistuisi myös vahva hyökkäys samanaikaisesti tai jopa ennen Lappiin tehtävään hyökkäystä. Tämä johtaisi siihen, että lähes kaikki Suomen operatiiviset joukot olisi sidottu Etelä-Suomen puolustukseen. Lappiin jäisi vain alueellisia joukkoja, jotka voisivat parhaassa tapauksessa vain häiritä ja hidastaa Venäjän joukkojen liikettä kohti länttä.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Venäjältä pääsee Lappiin joko Sallan tai Raja-Joosepin kautta. Tiestön ulkopuolella maasto on panssareille käyttökelvotonta.
Pienikin porukka pystyy hidastamaan hyökkääjää ja isommalla torjumaan koko hyökkäyksen.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Sallan rajanylitysaseman lähin varuskunta on Sodankylässä Jääkäriprikaati. Muutama jalkaväkikomppania ja it- ja krh-komppania sekä muita yksikköjä lähinnä huoltoon ja esikuntaan kuuluvia yhteensä ehkä noin 850-1000 miestä täysvahvuisena rauhanajan oloissa. 18+ vuotiaita koulutuksensa alussa tai puolivälissä olevia jääkäreitä ilman mitään kokemusta pysäyttäisivät Alakurtista 82-tietä pitkin hyökkäävän osaston jolla olisi tukena Alakurtin Uragan ja Grad raketinheitinpatterit ja helikopterirykmentin MIL-24 ja KA-50 helikopterit? Lähin luonnollinen este on Kemijärven lähellä. Jos hyökkäys tulisi yllättäen lauantai-sunnuntai välisenä yönä kun suuri osa varuskunnasta on viikonloppulomalla epäilen että se ei ehdi saada saappaat jalkaan ennen kuin hyökkääjä on jo edennyt niin pitkälle että sen pysäyttäminen on mahdotonta. Muut varuskunnat ovat useimpien satojen kilometrien päässä.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #61

Kelloselkä on ensimmäinen paikka, johon valmiusjoukkomme Alakurtin prikaatin pysäyttää.
Suomen Puolustusvoimien selkäranka on reserviläiset, joiden kouluttaminen on varuskuntien tehtävä. Sodankylässä palveleva alokas ei taisteluihin joudu.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Tämäkin kommenttiosio on taas täynnä natokiimaisten teorioita siitä miten 100 000 ryssää teleporttaa eduskuntatalolle ja teloittaa kaikki poliitikot jolloin armeija ei pysty taistelemaan. Tuhannet vihreät miehet räjäyttävät kirjaimellisesti kaiken ja 1 000 000 spetznatz-sotilasta odottaa tälläkin hetkellä hyökkäyskäskyä 10 metrin päässä rajasta.

1: minua ei saa vakuutettua siitä, ettei pv saisi tavalla tai toisella ajoissa tietoonsa jos varteenotettava hyökkäysjoukko kasaantuisi rajalle.
2: Suomen PV on yksi parhaimmista sotilaspumpuista mitä maa päällään kantaa. Minua ei saa vakuutettua siitä, ettei siellä tiedetä suht tarkalleen miten ryssä toimisi jo se tulee. Luottoni PVseen on kova ja niin on suurimmalla osalla suomalaisistakin.
3: Venäjän armeija perustuu melkein kokonaan ajoneuvoihin, joten jo teiden varsilla tappelemiseen varautumalla pääsee pitkälle. Tyyliin jokainen silta ja tunneli on räjäytettävissä, eikä tankilla metsässä ajeta.
3. Suomessa sota loppuu vasta kun viimeinen nationalisti kuolee. Varsinaisen armeijan tuhoutuminen johtaa vasta sellaiseen sissihelvettiin mikä saa Afghanistanin näyttämään etelän pakettilomamatkalta. Ryssä joutuisi tappamaan noin 74% kansasta.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «1: minua ei saa vakuutettua siitä, ettei pv saisi tavalla tai toisella ajoissa tietoonsa jos varteenotettava hyökkäysjoukko kasaantuisi rajalle.»

Laskuvarjojoukkojen ei sinällään tarvitse kasaantua rajalle. Raskaiden pääjoukkojen liikkeet ehkä kyllä huomattaisiin, joskaan niidenkään ei nyt aivan rajalle tarvitse tulla jos jotain hyökkäystä suunnitellaan. Suurin riski olisi maahan etukäteen tulevilla erikoisjoukoissa, jotka olisivat tietoisia tehtävästään ja suunnitelmasta. Ei tarvittaisi kuin yksi paljastava kiinnijääminen, petturi tai kaksoisagentti niin se operaatio olisi sitten siinä.

    «3: Venäjän armeija perustuu melkein kokonaan ajoneuvoihin, joten jo teiden varsilla tappelemiseen varautumalla pääsee pitkälle. Tyyliin jokainen silta ja tunneli on räjäytettävissä, eikä tankilla metsässä ajeta.»

Venäjällä on nykyään aika paljon myös lentäviä ajoneuvoja. Siksi ne erikoisjoukot ja laskuvarjojoukot tulisivat ensin ja sitoisivat Suomen valmiusjoukot, jotta Venäjän pääjoukot pääsisivät huristamaan paikalle esteettä. Raatteen tie olisi yhtä autio kuin turistisesongin ulkopuolella. Tapahtumakulku olisi tällöin aika erilainen kuin talvi- ja jatkosodassa.

Tämä tietenkin edellyttäisi onnistunutta yllätystä ja erittäin voimakasta keskitystä Suomen valloitukseen, mitkä ehkä edellyttäisivät aika epätodennäköistä poliittista skenaariota.

    «Suomessa sota loppuu vasta kun viimeinen nationalisti kuolee. Varsinaisen armeijan tuhoutuminen johtaa vasta sellaiseen sissihelvettiin mikä saa Afghanistanin näyttämään etelän pakettilomamatkalta. Ryssä joutuisi tappamaan noin 74% kansasta.»

Mikään kansa ei suostu tapettavaksi 74%:sti (mistähän tää prosentti tulee?) vain miehityksen vuoksi. Jo paljon sitä ennen kansa pitää huolen, että ne sissit toimitetaan virkavallan eteen. Näin on tapahtunut käytännössä kaikissa miehityssodissa.

Sinällään miehityssotien tuloksena aina ilmestyy jonkinasteinen vastarintaliike, joka voi sitoa valloittajan joukkoja laajemman sodan kannalta merkittävästi, kuten kävi Saksalle 2. MS:ssa. Niillä ei kuitenkaan ole suurta relevanssia jos sota päättyy valloitustilanteeseen, kuten kävi Itä-Euroopassa 2. MS:n jälkeen.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Voi jukra mitä "sotaleikkiä" aikuisten miesten "hiekkalaatikolla".
Muuten, missä ovat naiset? Olisi tasapuolista tuoda tähän leikkiin "nukkenäkökulmakin"!

Terveisin alikersantti mallia -60

Käyttäjän nurmenmarkku kuva
Markku Nurmi

Niinpä!
Jo tuo aiempi saman asian synnyttämä turbulenssi sai minut ehdottamaan mainosta " Kansa taistelee - miehet fabuloivat Suomen seuraavaa sotaa"

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#35

>....Voi jukra mitä "sotaleikkiä" aikuisten miesten "hiekkalaatikolla".

ooo

Arvoisa kommentaattori ei kerro mitä Suomi tekisi kommentin #14 kaltaisessa tilanteessa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En ole ehtinyt joka laatikolla käydä jossa sama jengi leikkii tinasotilasasetelmilla.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Oletteko käyneet armeijaa, vai onko kertausharjoitukset jääneet käymättä ? Suomen armeijan sotilasoppien mukaan asia on juuri niin kuin Sillanpää sanoo.

Käyttäjän HansKotkavuori kuva
Hans Kotkavuori

Luonnollisesti toivon, että esittämäsi logiikka pätee ja, että todentamisen ajankohtaa ei näkyvissä, mutta kovasti epäilen. Yhteen kohtaan kiinnitän kuitenkin huomiota.

Sanot "Tilanteessa, jossa Venäjä haluaisi hyökätä Suomen läpi Ruotsiin, olisi Venäjä todennäköisesti sodassa valmiiksi jo muuallakin tai olisi ainakin ajautunut hyvin kiristyneeseen tilanteeseen." Tuo edellytys on lähinnä suomalaista toiveajattelua, jonka varaan ei näin ennalta arvaamattoman maailmanpolitiikan johdon vallitessa juurikaan kannata laskea.

Lisäksi nykytilanteessa juuri mainitsemasi hyökkäyssuunta - ei ehkä kuitenkaan esittämälläsi tavalla - olisi maailman/Euroopan valloitusta havittelevalle varsin houkutteleva suunta aloittaa sotilaalliset toimenpiteet.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ruotsin huoli tuskin on turha tai tuulesta temmattu. Reserviläisarmeija on hidas laittaa liikkeelle, joten Venäjä saisi halutessaan maajoukoilleen käytävän läpi Suomen. Ilmaherruus oli naurettavan helppo järjestää. Kokonaan toinen kysymys on, että miksi Venäjä aloittaisi sodan samalla Suomen ja Ruotsin kanssa. Käytännössä Suomi tarvitsisi Naton lentokentät käyttöönsä. Ja mieluiten Naton kalustonkin. Nykytilanteessa ilmaherruus on menetetty päivässä.

Käyttäjän HelenaReponen kuva
Helena Reponen

Minä en pitäisi näitä keskusteluja poikien sotaleikkeinä. Krimin laittoman haltuunoton ja Venäjän masinoiman Itä-Ukrainan tilanteen jälkeen epävarmuustilanne on tullut jälleen pohjoismaihin ja balttiaan, joten on syytäkin keskustella. Ja syytä olisi myös varautua, eikä tuudittautua ajatukseen, etteivät tapahtumat voi koskea myös meitä. Valko-Venäjä näyttää olevan seuraavana vuorossa, ja maayhteys Krimille.

Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen, tai Balttiaan? Etupiirin vuoksi, jotta rajaa voitaisiin siirtää kauemmaksi Pietarista. Miten etelään? Erikoisjoukkojen yllätysiskuin, jolla tuhotaan ensin sähkö- ja viestintäverkkoa. Nykysodassa siviilit ovat taistelualueilla. Siviilit joutuvat kauhun valtaan, koska heillä ei ole mitään millä puolustautua, ja eläminen vaikeutuu muutenkin. Nuorella väestöllä osalla on armeija käytynä, mutta aseet eivät ole enää nykypäivää kuin metsästysseuroissa ja ampumaradoilla. Suurelle osalle aseet ovat täysin vieraita. Myös arjessa selviytymisen taidot ovat kaupunkitaitoja ja perustuvat toimivaan infraan. Puolustusvoimat ja reserviläiset joutuvat kaupunkisotaan siviilien keskelle. Armeija pitäisi saada liikkeelle todella nopeasti, taistelemaan, suojelemaan, ehkäisemään – samaan aikaan siviileitä pitäisi evakuoida nopeasti. Mikäli keskeiset paikat menisivät vihollisen haltuun, ja maa tai osa maata menetettäisiin, mahdollista sissisotaa ehkäistäisiin osan väestön ja keskeisien henkilöiden pakkosiirrolla perinteisellä junavaunumenetelmällä jonnekin Siperiaan. Loppuja voikin sitten hallita pelolla.

Miksi pohjoiseen? Sinne voi tunkeutua venäjän miehistö- ja kalustouudistettujen pohjoisten varuskuntien maavoimien kalustolla. Pohjoisessa on vähemmän ihmisiä, joten vähemmän myös mahdollisia sissisotilaita ja vastarintaa. Pohjoisesta voi uhata Ruotsia, sekä eteläistä suomea. Osa pohjoisen ihmisistä saattaa inhota enemmän EU:ta kuin venäläisiä, joten myötämielistäkin väkeä voi löytyä.

Mikä neuvoksi uhan varalta? Toimiva armeija, jolla on edes kohtuulliset määrärahat hankintoihin, koulutukseen ja ylläpitoon. Suomen tulee jatkaa liittymistä kaikkiin mahdollisiin eurooppalaisiin demokraattisiin yhteistyöjärjestöihin, ja puolustusyhteistyöjärjestöihin, Nato ehdottomasti mukaan lukien, ja pian. Naton paras puoli on joukkovoima, ennaltaehkäisy, kaluston saaminen, tiedustelutieto ja huoltotuki hätätilanteessa. Koulutuksen ja tiedustelutiedon saaminen Suomelle jo ennen sitä. Itse pitää taistella, mutta vain tyhmät jäävät tekemään sitä yksin.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Hienoa lukea naisnäkökulmakin näistä sota-asioista. Hyvä kirjoitus. Paitsi tuo Naton "rautaa rajalle" arveluttaa.
Onko sota tosiaan taas kerran noin lähellä tuloaan?
Meikäläinenhän ei enää voi kuin käydä kellaritiloissa katsastamassa pommisuojan kunto. Vanhasta muistista, kun tuli joskus 70-luvulla saatua Lohjalla väestönsuojelukoulutusta "pommisuojalautakunnan" merkeissä.
Evakkokokemuksethan ovat mulla vielä jotakuinkin muistissa edellisestä Suomen ja Neukun välisestä kahinasta.

Käyttäjän HelenaReponen kuva
Helena Reponen

Minua arveluttaa enemmän Venäjän "raudat" läntisellä rajalla ja Ukrainan ja Valko-Venäjän luona kuin Naton melko vaatimattomat joukot Baltissa ja Puolassa. Toivottavasti olisivat myös Suomessa lisänä omalle armeijalle, osoituksena ulospäin siitä että maa pidetään suomalaisten hallinnassa, suomen kansan, hallituksen ja eduskunnan päätäntävallassa ja armeijan puolustamana, kansainvälisen puolustusyhteisön tukemana.

Jukka Manner

Muistaako kukaan uutista, jossa sanottiin, että Ukrainassa Venäjä soitti ja ilmoitti, että jos tulee jonkin sortin laajamittaista vastatoimintaa Ukrainan armeijan puolelta niin Venäjä vetää tän homman päätyyn saakka? Pelkkä kunnon uhkaus lamaannutti Kiovan. Sen jälkeen muutamalla ukolla piiritettiin kaikki varuskunnat, ja tuhansia sotilaita antautui.

Käyttäjän JouniKivel kuva
Jouni Kivelä

Sodankäynninhän sanotaan olevan talouspolitiikkaa toisin keinoin, mitkähän on ne taloudelliset syyt tällaiseen sotaan. Mitä venäjä voisi voittaa panos/tuotos mielessä. Yksikin suihkuhävittäjä maksaa maltaita. Ukrainan kriisi on hyvä osoitus ilmaherruuden "helppoudesta", kun ukrainalais koneita on mennyt taistelualueelle ne on pudonneet kuin varikset. Ei ilmatoiminta mennyt puikkareihin NL:ltä Afganistanissakaan, kun kouluttamattomat sissit sain muutaman sata stingeriä.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

No jos sitten neljässä päivässä. Vai onko sillä nyt isompaa merkitystä monessako päivässä...?

Rainer Häkkä

Venäjä ei miehittäisi suomea kahdessa päivässä, eikä kahdessa vuodessa.
Eihän se edes ole valloittanut ukrainaa, jolla ei ole kunnon aseita neljässä vuodessa. Krimin valloitti, kun ei ollut vastarintaa. Aleppoa on pommittanut jo useamman kuukauden. Joten pitäkää pallinaamat lanttu kiinni ja käykää vessassa kääntämässä housunne, sillä pääsee helpommalla

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ruotsalaiset laskevat, jotta Suomi ei ryhdy vastarintaan lainkaan Lapissa. Miksi ryhtyisi? Suomi ei koskaan ole pystynyt Lappia puolustamaan, eikä pysty. Armeija keskittyy evakuoimaan siviilit, ja Venäjä lupaa jättää muun Suomen rauhaan,kunhan saa vallata Ruotsin ja Norjan. Venäjän saatua ylivallan Euroopassa Suomi on voittajan puolella sopivasti.

Käyttäjän JouniKivel kuva
Jouni Kivelä

Talvisota, Mäntyvaaran ja Pelkosenniemen taistelut menny sulta sitten ohi.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#50
>Ruotsalaiset laskevat....

ooo

..... alleen. Ne on ihan vellihousuja.....:-)

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Yksi asia ainakin on varma: Mahdollinen konflikti Suomen ja Venäjän välillä tulee olemaan täysin ennaltanäkemätön, ja siksi hankalasti ennakoitavissa.

Itse toivon, että Suomelle jäisi "harmaan vaiheen" aikaa jäljelle, jotta liikekannallepano saataisiin toteutettua täydessä mitassaan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Kommenttiketjua arvioitaessa:

Eiköhän ole parempi ottaa tulijat vastaan kukkasin kuin asein.

Sadoista tuhansista bentsodiatsepaamien, huumeiden ja päihteiden väärinkäyttäjistä ei ole vastustamaan edes heppoisempaa armeijaa saatikka sitten sotilaallisena suurvaltana pidettävää Venäjää.

Toinen mokoma määrä reservi-ikäisiä on veltostuttanut itsenä työttömyyspäivärahoja nostaessaan.

Mistä siis reservit, jotka Suomea puolustavat?

Monella puolustamaan määrätyllä ensisijainen ajatus saattaa olla, ettei nykyisenkaltaista Suomea kannata edes puolustaa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ollakseni rehellinen en minäkään usko Suomen puolustuskykyyn lainkaan.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tällainen mieliala on luonnollista henkilöllä, joka ei ole syvällisemmin tutustunut maamme käymiin viime sotiin. Erityisesti särähti korvaan tuo tietämättömyytesi talvisodan sodankäynnistä Lapissa 1939-40.

Itse luotan Suomen uskottavaan puolustuskykyyn, johon olennaisena osana kuuluu korkealla tasolla oleva maanpuolustustahto.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Onhan sinullakin Juha-Pekka fillarikypärä päässä - et kai luule olevasi ainoa aktiivista liikuntaa harrastava Suomessa.

Jos lehtiä lukisit tietäisit, että joulukuussa työttömyysaste oli 7.9 % enkä heitäkään veltoiksi yleistäisi. Kävin eilen nykkeilemässä erään 59 vuotiaan pitkäaikaistyöttömän kanssa. Voisit mennä hänelle kertomaan mielipiteesi tuosta veltostumisesta - saat nyrkkeilyhanskani lainaksi. Koulutukseltaan hän on ekonomi ja sotilasarvoltaan reservin yliluutnantti.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Mitäs tehtäisiin, jos itärajan takaa viikon sisällä alkaisi marssia kymmentuhatpäinen sotajoukko?
Satojen panssareiden ja satojen tykkien tukemana. Höystettynä kymmenillä isompien ja pienempien ohjuksien ilotulituksella ja auringon pimentävällä suihkarilaumalla.
Pystyisikö Suomiarmeija pysäyttämään tulijat. Epäilenpä. Luultavasti ei. Hanttiin kyllä pantaisi jonkin aikaa?
Jos oltaisiin Natossa tai jossain muussa EU-sotaprojektissa, niin ehtisivätkö apuun?
Ehtisivät tai eivät, niin yx olisi varmaa. Suomineito tultaisiin raiskaamaan perin pohjin. Etten sanoisi, muokkaamaan koko suomialue yhdeksi isoksi mullospelloksi.
Olisiko olemassa ennakkoon jotain sellaisia toimen piteitä, joilla tällaiselta voitaisiin välttyä?
Kurjalta näyttää. Jos esim. tarjotaan ratkaisuksi jotain sopimusjärjestelmää, niin tarvii vain vähän tsekata miten niihin maailman mahtavat idässä kuin lännessäkin nykyisin suhtautuvat.

Hitsi kun meinaa vetää mielen apeaksi tämä avuttomuuden tunne.

Toisaalta karjalaisen mielenlaadun omaavana ei tuollainen tunne kauaa kestä.
Sisäinen minäni rohkaisee karjalaisittain:"Ilos ellää pittää vaik päivää vähemmän."

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Vähän tuntuu että kommenteissa kirjoittelee ihmiset jotka ei haluaisi itse Suomea puolustaa vaan halutaan joku hoitamaan homma puolestamme koska #pullamössö #veltostuneet #venäjätulee #eiollaennenkäänpärjätty

En sano etteikö Natosta ole hyötyä, pitää myös kysyä onko tästä jotakin haittaa? Varsinkin suhteissa itään päin.

Ja kävikö kenelläkään pelottelijoista mielessä #sotasalaisuus, Suomen todellinen puolustuskyky on hyvin pitkälti vain niiden tiedossa jotka sitä ei keltaiselle lehdistölle ole ensimmäisenä jakamassa. Muilla on hyvin hajanaista tietoa ja mielikuva minkä on inttiaikana saanu.

Intin käyneet varmasti tietävät että kun suuri joukko erinlaisia ihmisiä ja kalustoa laitetaan yhteen läjään, mitä tahansa voi sattua ja tapahtua.

Irakin sodassa brittejä ja jenkkejä kuoli omiin hölmöyksiinsä enemmän kuin vihollisten luoteihin. Ilmeisesti venäläiset on sitten se porukka joka ei virheitä tee vai, vai onko heidän lehdistönsä suu vain tukittu toisin kuin brittien ja jenkkien?

41. kommenttiin vastaus, se että siviileiltä lähtee sähkö, netti ja känny yhteydet ei tarkoita etteikö armeijalla ole sähköä ja viestintää olemassa.

Sodan todellinen syy ja julkinen syy on kaksi eri asiaa,esim. jenkeille sotiminen on bisnestä jossa liikkuu miljardeja rahaa, julkinen kuva "maailman poliisina leikkiminen ja hyvä porukka joka pelastaa pahoilta johtajilta"

Venäjän ainoa todellinen uhka tulee Kiinasta, siihen ei Suomen valloitus auta.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"41. kommenttiin vastaus, se että siviileiltä lähtee sähkö, netti ja känny yhteydet ei tarkoita etteikö armeijalla ole sähköä ja viestintää olemassa."

Tällöin ei ole myöskään mitään armeijaa. Reservejä ei saada enää nykyisin kasaan ilman sähköä, nettiä ja kännyjä. Nehän katkeavat heti, kun kriisi eskaloituu sodan asteelle. Ylimääräiset kertausharjoitukset on syytä järjestää ennen sitä.

Talvisodan alla vielä juostiin talosta taloon hälyttämässä suojeluskuntalaiset riviin? Kukaan muu ei sotaan silloin ollut valmiina.

Nyt ei taida juoksijoita enää riittää, kun nekin ovat tuontitavaraa ja oppineet lähinnä juoksemaan pakoon kun sota uhkaa.

Nyt ei ole myöskään suojeluskuntia ja EU olisi ollut valmis riisumaan loputkin suomalaiset aseista. Emme ole vielä nähneet lopullista direktiiviä, joten paha sanoa, kuinka reserviläistoiminnan loppujen lopuksi käy.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

"Tällöin ei ole myöskään mitään armeijaa. Reservejä ei saada enää nykyisin kasaan ilman sähköä, nettiä ja kännyjä. Nehän katkeavat heti, kun kriisi eskaloituu sodan asteelle."

Suomesta ei netti, känny tai sähkö häviä kytkimestä katkaisemalla, reservejä ruvetaan kutsumaan muutenkin jo kun uhka on ilmeinen. Miksi jauhat kokoajan näkökulmasta missä suomella ei ole mitään työkaluja olemassa vastata erinlaisiin tilanteisiin tai ryssät pääsee yllättämään suomen housut kintuissa?

Väitätkö tosissaan että jos painajais skenaario toteutuisi, venäjän hakkerit onnistuu sammuttaa jokaisen valon suomesta (meillä vaan on agregaatteja liuta ja sähkölaitokset voi korjata ja irrottaa netistä) ja suomen armeija onnistuu hukkaamaan jokaisen kovaäänisen, minkä tahansa jonka voi laittaa ajoneuvon kyytiin ja tiedottaa niin että asuntojen ikkunat helisee (ei tarvi juoksennella ovelta ovelle)?

Venäläiset ei saa edes Syyriassa ja Ukrainassa tilannetta haltuun, mutta koulutettu Suomi on välittömästi polvillaan ja heiluttamassa valkoista lippua. Muistatko että Ukrainan taisteluja pystyi katsomaan livenä netistä?
Se siitä venäjän hakkeri voimasta.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen Vastaus kommenttiin #79

Suomesta häviävät sähköt jo kovalla myrskyllä. Semtexillä vielä varmemmin. Netti sammuu sähköjen katketessa ja kännykät pienellä viipeellä.

Se sinun kompurasi ylläpitää muutaman tuikun ja kylmälaitteet, mutta entäpä sitten kun bensiini tai diesel loppuvat säiliöstä, kun polttoainetta ei saakaan lisää. Nesteen pumput eivät toimi ilman sähköä ja pumpun jonossa on ennen sinua rapiat 2000 muuta polttoaineen odottelijaa.

Aivan ensimmäisenä loppuu yksityinen liikenne sitä mukaa kun tankit tyhjenevät. Varmuusvarastoista jaetaan polttoainetta ainoastaan armeijalle, jos sellaista enää on.

Olet hieman hakoteillä, jos kuvittelet, että sotaa käydään hakkereitten voimin. Kyllä ne sähköt katkaistaan ihan manuaalisesti räjäyttämällä muuntoasemat taivaan tuuliin. Suomessa verkko on fiksusti rakennettu siten, että muutaman solmukohdan katkaiseminen riittää.

Järeät runkoverkot olisi pitänyt kaivaa maan alle jo aikaa sitten, mutta sitä vasta suunnitellaan, koska tarpeeksi pahoja rauhanaikaisia katkoja ei vielä ole sattunut, että työlle löytyisi maksajaa.

Kun sähköt katkeavat, on enää ajan kysymys, milloin elintarvikkeet loppuvat kaupoista. Lisää ei hetkeen saada. Poliisilla on kriisin johdosta kädet taynnä työtä jo muutoinkin, joten ryöstely alkaa valtoimenaan.

Roskaväen isänmaallisuuden varaan ei kannata paljoa laskea edes kriisin eskaloituessa.

Parhaiten selviävät maanviljelijät, jotka ovat oppineet kriisinhallintaa kantapään kautta. Heillä on suuret generaattorit ja polttoainetta niihin vähintään viikon tarpeisiin ja elintarvikkeita kellarit pullollaan.

Venäjä ei sodi Ukrainassa eikä Syyriassakaan kuin ilmavoimillaan. Syyrian kapinalliset ovat jo polvillaan. Ukraina kaatuu taloutensa myötä, ellei EU kippaa sinne muutamaa rekka-autollista euroja. Ei sinne tarvitse hyökätä.

Käyttäjän HelenaReponen kuva
Helena Reponen

Lainaan itseäni " itse pitää taistella, mutta vain tyhmät tekee sitä yksin". Nato olisi mielestäni takaamassa enemmänkin huoltotukea ja kalustoa kuin varsinaista taisteluosastoa. Nuorempia en sano pullamössöksi, vaan ajattelen että on vähemmän sellaisia taitoja kuin ennen ihmisillä oli selviytymiseen niukoissa tai vaikeissa infraoloissa. Teknisiä taitoja on sitten sitäkin enemmän, mutta tekniikka tarvitsee toimivaa infraa.

Olen tuota viranomaisverkkoa miettinyt, onko se suojattu tarpeeksi hyvin sabotaasien varalta? Armeijalla on toki omat viestiverkot, polttoainevarikot ym., mutta jaloissa kompastelevat siviilit tuovat kyllä haastetta toisin kuin rintamasodassa.

Muuten olen sitä mieltä, että suomi ja suomalaiset pärjäävät, jos varaudumme emmekä tuudittaudu turvallisuudentunteeseen kuten nyt. Ihan järjetön Nato-kammoisuus, vaikka ylivoimaisesti suurin osa EU-maista on Naton jäseniä.

Tuosta olen samaa mieltä ollut jo vuosikausia, että Venäjän ainoa oikea ja todellinen uhka on Kiina, mutta ilmeisesti sisäpolitiikan vuoksi pitää rakentaa kansalaisille lähialueista ja Natosta uhkakuvaa ja valloituskohdetta vanhojen valloitusten perusteella.

Käyttäjän EsaKauppila kuva
Esa Kauppila

Kaunispäivä, eikä voi uskoa, että hyökkäys alkoi seuraaana päivänä (TV Sarja Presidentit).

Maailma on paha, ja siihen pitää varautua. Puolustusmenojen pitäminen aiemmalla tasolla valtion menoissa on vuodesta 2014 ollut mielestäni väärin. Koska reagoimisen aika on nyt, 10-15 % lisäys on kuin tulvan tukkimista puhaltamalla. Pitäisi reagoida siten, että puolustusbudjetti moninkertaistettaisiin aiemmasta. Tarvitaan vääntö, joka ohimenevästi voi tehdä kipeää muille hallinonaloille, mutta kyse on selviytymisestä, hengissä säilymisen varmistamisesta, ja näidenkin palveluiden ylläpitämisestä pitkällä tähtäimellä. Kaikilla hallinnonaloilla pitäisi ymmärtää uskottavan puolustuksen tarpeet, ja asettaa suut suppuun tavanomaisissa vaatimuksissa.
enemmän tästä

http://esakauppila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/227412...

Ville Valkama

Kommentti kenraali Anderssonilta oli hyvin toteutettu. Toivottavasti hänen esittämä näkemys johtaa Ruotsissa puolustusvalmiuden nostoon reservin kasvattamisen ja kaluston hankinnan muodossa. Se vaikuttaisi positiivisesti pohjoismaiseen puolustuskykyyn.

Matti Korhonen

Olettaisin, että jos Venäjä haluaa tehdä paljon hämminkiä Suomessa, he katkaisevat meiltä sähköt. Sähkölinjojen solmukohtiin muutama tarkka ohjusisku ja Suomi sammuu, myös armeija hyytyy.

Käyttäjän JuhaWiklund kuva
Juha Wiklund

Hyvä että usko Suomen puolustus kyvystä on jollakin lujassa. Silti luulo ei ole tiedon värtti.

Putin hetki sitten sai liikkeelle vuorokaudessa yli 50.000 miestä lentokoneineen ja helikopterein. Tuhansia panssareita on jo rajoillamme. Väittäisin että Suomen yli iskettöisiin muutamassa minuutissa ja jalkaväki seuraisi. Viesti yhteydet ja sähköt summuisivat välittömästi koko Suomen alueella ja olisimme kuin lapset täysin orpoina eksyilemässä pimeässä Venäjän tehdessä maassamme mitä haluaa.

Tämä kirjoittajan skenaario lienee miltähän aikakaudelta sillä pohjoisessa Suomella ei ole joukkoja kuin hitusen verran. Täysin isku valmiina ei ole kuin 12 hornettia 60 stä. Venäjällä on hävittäjiä tuhansia ja Suomen rajalla yli 300. Heidän ilmatorjuntansa ampuisi hornettimme alas muutamassa minuutissa heti niiden noustua ilmaan. Todennäköistä olisi että ne tuhottaisiin jo niiden ollessa maassa. Tätä mieltä ovat kenraalimme.

Sissi sota malli onkin ainut malli jolla pystyisimme maassamme olevia sotajoukkoja hieman häiritsemään heidän miehitettyään koko maamme.

Käyttäjän penttiwesterholm kuva
Pentti Westerholm

Emil Sillanpäältä erinomaisia näkökulmia Venäjän hyökkäysaikeista Suomeen.Tietenkin jos annetaan mielikuvitukselle valtaa olettaen Venäjän hyökkäävän yksistään Suomeen.Ei se parissa päivässä onnistu,mutta pari viikkoa on realistinen.Lopputuloksen kannalta sillä ei olisi paljonkaan merkitystä.Joten pidetään mielikuvitus kurissa niin olo on paljon rauhallisempi.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Venäjän asevoimien kehityksestä ja toimintatavoista on varteenotettavaa lukemista tässä lähteessä:

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/124407/...

Jani Korte

Mistä näitä märkäpäitä oikein tulee? Venäjän armeija on hiottu huippuunsa ja siinä ei todellakaan suomi paina mitään jos he tulevat niin kaksi päivää on kovasti liikaa läpimurto saavutetaan jos 24h päästä alkaneesta hyökkäyksestä. Ja ihan oikeasti pahin virhe minkä voi tehdä on aliarvioida vastaajan voimat. Satun venäjän asevoimista tietämään kautta rantain hieman enemmän ja voin kertoa että iskuvoimaa piisaa siinä voi moni yllättyä ikävästi.

Lauri Puhakka

Suomi pystyy tekemään paljon, puolustaessaan maataan ylivoimasta vihollista vastaan.
Olisi järkevämpää ajatella/keskustella siitä minkä hinnan joudumme maksamaan.
-miestappiot tulisivat olemaan tuhansia...ja tuhansia.
-siviilitappiot olisivat tuhasia... ja tuhansia.
-infrastruktuuri olis tuhottuna laajalti joiden takaisin nosto maksaisi useita miljardeja.
Niin, ja sota havittäisiin!
Miksi kommentoijat eivät esitä todellisia tappio lukuja, koska tavallinen pulliainen ei käsitä sodan julmuutta, sen aineellisia ja inhimillisiä tappioita!
-Kohan vouhotetaan isolla suulla. Sorry!

Toimituksen poiminnat